Meikäläisillä
on mielestäni hieman hassu tapa juhlistaa itsenäisyyttä, ja puhun nyt
lähinnä sen käsitteellisestä juhlistamisesta. Linnanjuhlien arvioinnin
jätän omaan arvoonsa :)
Hyvin monet tavat juhlistaa itsenäisyyttämme luovat kuvan siitä, että itsenäisyys olisi jonkinlainen keskeinen itseisarvo eli sellaisenaan arvokas ja tärkeä asia - jotain sellaista, jota ei tarvitse perustella millään muulla. Mielestäni itsenäisyyden pitäminen itseisarvona on heikosti perustaltavissa ja pahimmillaan vaarallinen ajatus.
Itsenäisyyden pitämisestä itseisarvona annan kaksi esimerkkiä:
1. Sotien kunnioittaminen jää mielestäni hyvin pinnallisella tasolle - jopa niin, että voi syntyä jopa kuva, että sota ja sotasankaruus sinänsä olisivat hienoja juttuja. Hieman parempi versio on puhua vapaudesta - mutta tälle vapaudella ei juuri koskaan anneta oikeastaan minkäänlaista sisältöä. Olisi jo ihan pelkästään kasvatuksellisesti parempi, että puhuisimme NL:a vastaan käytyjen sotien yhteydessä enemmän demokratiasta ja totalitarismista kuin itsenäisyyydestä sinänsä. Se kertoisi myös siitä, että onneksi esim. Lapuan liike ei kaapannut valtaa 30-luvulla tai siitä, miksi Suomi päätti liittyä EU:hun. Sen, että puhutaan pelkästään itsenäisyydestä, pelkään osaltaan mahdollistavan pölhönationalistisen populismin eli esim. vahvasti ulossulkevan ja jopa rasistisen omahyväisyyden.
Jotain itsenäisyyskäsitteen pinnallisuudesta kertoo mielestäni sekin, että kaikki sotakeskeisyyden kritisointi tulkitaan meillä niin helposti veteraanien halventamiseksi. Mielestäni tilanne on itse asiassa päinvastoin: mielestäni veteraaneja kohtaan olisi paljon kunnioittavampaa ylistää sitä kaikkea, mitä heidän aikakautensa on meille myöhemmille sukupolville mahdollistanut. Nyt melko usein tilanne on se, että yritämme tehdä veteraaneista sellaisia sotasankareita, joita he eivät itse halua olla. Se ei ole mielestäni kovin kunnioittavaa. (Riski tähän muuten todennäköisesti kasvaa sitä mukaa, kun suvuissa ei enää ole olessa olevia veteraaneja.)
2. Itsenäisyyttä käytetään melko usein argumenttina jonkun nykyisin vallitsevan poliittisen tilanteen kritisoitiin, esimerkkeinä EU tai vaikkapa EU:n ja USA:n vapaakauppa- eli TTIP-neuvottelut. Itsenäisyys on esim. tällaisissa yhteyksissä mielestäni hyvin pinnallinen argumentti. Yleensä ne henkilöt, jotka käyttävät itsenäisyyttä jonkin asian kritisoimiseen, eivät kuitenkaan puhu itsenäisyyden merkityksestä sellaisten kansainvälisten sitoumusten ja sopimusten yhteydessä, joita he arvostavat.
Toisaalta useisiin näihin kansainvälisiin oikeudellisiin kritiikin kohteisiin ´syylliset´ löyvytä kyllä ihan kotimaasta - esim. suomalaisten enemmistö päätti liittyä EU:hun ja Suomen hallitus on ihan täysillä mukana TTIP-kuvioissa ja jos EU:ta ei olisi, mutta vastaava neuvottelu olisi käynnissä USA:n ja Euroopan maiden välillä, niin jäisikö Suomi muka niiden ulkopuolelle? Ja mitä tulee vielä erityisesti EU:hun, niin taitaa olla käynyt melko pieneksi se joukko, jotka haikailevat EU:sta eroamisen perään. Lähes kaikkien kohdalla on kyse siis siitä, mitä EU:n tulisi heidään mielestään olla ja mitä puolestaan ei, eikä niinkään siitä, ollaanko ylipäätään mukana vai ollaanko itsenäisiä.
Näin ollen toivoisin, että kykenisimme mahdollisimman usein ilmaisemaan sen, mistä kenkä oikeasti puristaa, emmekä puhuisi ontosti esim. itsenäisyydestä. Toki se voi olla vakuuttavalta vaikuttava argumentti juurikin edellä mainituille pölhönationalisteille eli sinänsä retorisena keinona sillä voi olla tehoa. Eräänlainen likainen keino ja heikko argumentti kuitenkin.
Sekin on hyvä muistaa, että itsenäisyyskäsitys on hyvin historiaan ja paikkaan sidottu. Itse muistelen ajoittain sitä, kuinka eräässä Karibian meren Ranskan siirtomaassa järjestettiin tässä 2000-luvulla kansanäänestys siitä, haluavatko he jatkaa Ranskan ´alamaisina´ vai itsenäistyä. Selkeä enemmistö asukkaista halusi jatkaa osana Ranskaa, mikä voi tietysti kuulostaa meikäläisen itsenäisyyskäsityksen kautta hyvin merkilliseltä. Mutta nämä ihmiset taisivat pohtia asiaa enemmän arjen elintason ja hyvinvoinnin kuin pelkän itsenäisyyden käsitteen kautta.
Tällaisten taustapohdintojen perusteella kirjasin eilen näin:
"Hyvää itsenäisyyspäivää. Siitä [itsenäisyydestä] kannattaa olla onnellinen ja kiitollinen ennen kaikkea siksi, että Suomesta on tehty lukuisilla eri mittareilla eräs maailman parhaista paikoista asua - on puhe sitten esim tasa-arvosta, vapaudesta tai hyvinvoinnista.
Kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille!"
Ps. On se vaan jännä, miten sitä ei pysty ulkoistamaan itseään perinteisistä itsenäisyydenpäivän juhlinnoista. On se sen verran iso juttu Suomessa, että iholle tulee. Ja sitten syntyy näitä tällaisia pohdintoja, joita voinee pitää eräänlaisena vastareaktiona. Toki asiaan vaikuttanee osaltaan ammattinikin, jossa pääsen todistamaan joka vuosi sen, kuinka lapset tuovat omalla ylpeydellään lipun juhlasaliin, sitten puhutaan syksyn yo-juhlissa sodan kauhuista ja lauletaan joku menneisyyyden ajan hengen mukainen kansallismielinen laulu. Eikä näistä juhlista voi vissiin oikein jäädä poiskaan siksi, että juhlien käsitteellinen pinnallisuus ja kasvatukselliset vaaratekijät sattuvat aivoon :)
Hyvin monet tavat juhlistaa itsenäisyyttämme luovat kuvan siitä, että itsenäisyys olisi jonkinlainen keskeinen itseisarvo eli sellaisenaan arvokas ja tärkeä asia - jotain sellaista, jota ei tarvitse perustella millään muulla. Mielestäni itsenäisyyden pitäminen itseisarvona on heikosti perustaltavissa ja pahimmillaan vaarallinen ajatus.
Itsenäisyyden pitämisestä itseisarvona annan kaksi esimerkkiä:
1. Sotien kunnioittaminen jää mielestäni hyvin pinnallisella tasolle - jopa niin, että voi syntyä jopa kuva, että sota ja sotasankaruus sinänsä olisivat hienoja juttuja. Hieman parempi versio on puhua vapaudesta - mutta tälle vapaudella ei juuri koskaan anneta oikeastaan minkäänlaista sisältöä. Olisi jo ihan pelkästään kasvatuksellisesti parempi, että puhuisimme NL:a vastaan käytyjen sotien yhteydessä enemmän demokratiasta ja totalitarismista kuin itsenäisyyydestä sinänsä. Se kertoisi myös siitä, että onneksi esim. Lapuan liike ei kaapannut valtaa 30-luvulla tai siitä, miksi Suomi päätti liittyä EU:hun. Sen, että puhutaan pelkästään itsenäisyydestä, pelkään osaltaan mahdollistavan pölhönationalistisen populismin eli esim. vahvasti ulossulkevan ja jopa rasistisen omahyväisyyden.
Jotain itsenäisyyskäsitteen pinnallisuudesta kertoo mielestäni sekin, että kaikki sotakeskeisyyden kritisointi tulkitaan meillä niin helposti veteraanien halventamiseksi. Mielestäni tilanne on itse asiassa päinvastoin: mielestäni veteraaneja kohtaan olisi paljon kunnioittavampaa ylistää sitä kaikkea, mitä heidän aikakautensa on meille myöhemmille sukupolville mahdollistanut. Nyt melko usein tilanne on se, että yritämme tehdä veteraaneista sellaisia sotasankareita, joita he eivät itse halua olla. Se ei ole mielestäni kovin kunnioittavaa. (Riski tähän muuten todennäköisesti kasvaa sitä mukaa, kun suvuissa ei enää ole olessa olevia veteraaneja.)
2. Itsenäisyyttä käytetään melko usein argumenttina jonkun nykyisin vallitsevan poliittisen tilanteen kritisoitiin, esimerkkeinä EU tai vaikkapa EU:n ja USA:n vapaakauppa- eli TTIP-neuvottelut. Itsenäisyys on esim. tällaisissa yhteyksissä mielestäni hyvin pinnallinen argumentti. Yleensä ne henkilöt, jotka käyttävät itsenäisyyttä jonkin asian kritisoimiseen, eivät kuitenkaan puhu itsenäisyyden merkityksestä sellaisten kansainvälisten sitoumusten ja sopimusten yhteydessä, joita he arvostavat.
Toisaalta useisiin näihin kansainvälisiin oikeudellisiin kritiikin kohteisiin ´syylliset´ löyvytä kyllä ihan kotimaasta - esim. suomalaisten enemmistö päätti liittyä EU:hun ja Suomen hallitus on ihan täysillä mukana TTIP-kuvioissa ja jos EU:ta ei olisi, mutta vastaava neuvottelu olisi käynnissä USA:n ja Euroopan maiden välillä, niin jäisikö Suomi muka niiden ulkopuolelle? Ja mitä tulee vielä erityisesti EU:hun, niin taitaa olla käynyt melko pieneksi se joukko, jotka haikailevat EU:sta eroamisen perään. Lähes kaikkien kohdalla on kyse siis siitä, mitä EU:n tulisi heidään mielestään olla ja mitä puolestaan ei, eikä niinkään siitä, ollaanko ylipäätään mukana vai ollaanko itsenäisiä.
Näin ollen toivoisin, että kykenisimme mahdollisimman usein ilmaisemaan sen, mistä kenkä oikeasti puristaa, emmekä puhuisi ontosti esim. itsenäisyydestä. Toki se voi olla vakuuttavalta vaikuttava argumentti juurikin edellä mainituille pölhönationalisteille eli sinänsä retorisena keinona sillä voi olla tehoa. Eräänlainen likainen keino ja heikko argumentti kuitenkin.
Sekin on hyvä muistaa, että itsenäisyyskäsitys on hyvin historiaan ja paikkaan sidottu. Itse muistelen ajoittain sitä, kuinka eräässä Karibian meren Ranskan siirtomaassa järjestettiin tässä 2000-luvulla kansanäänestys siitä, haluavatko he jatkaa Ranskan ´alamaisina´ vai itsenäistyä. Selkeä enemmistö asukkaista halusi jatkaa osana Ranskaa, mikä voi tietysti kuulostaa meikäläisen itsenäisyyskäsityksen kautta hyvin merkilliseltä. Mutta nämä ihmiset taisivat pohtia asiaa enemmän arjen elintason ja hyvinvoinnin kuin pelkän itsenäisyyden käsitteen kautta.
Tällaisten taustapohdintojen perusteella kirjasin eilen näin:
"Hyvää itsenäisyyspäivää. Siitä [itsenäisyydestä] kannattaa olla onnellinen ja kiitollinen ennen kaikkea siksi, että Suomesta on tehty lukuisilla eri mittareilla eräs maailman parhaista paikoista asua - on puhe sitten esim tasa-arvosta, vapaudesta tai hyvinvoinnista.
Kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille!"
Ps. On se vaan jännä, miten sitä ei pysty ulkoistamaan itseään perinteisistä itsenäisyydenpäivän juhlinnoista. On se sen verran iso juttu Suomessa, että iholle tulee. Ja sitten syntyy näitä tällaisia pohdintoja, joita voinee pitää eräänlaisena vastareaktiona. Toki asiaan vaikuttanee osaltaan ammattinikin, jossa pääsen todistamaan joka vuosi sen, kuinka lapset tuovat omalla ylpeydellään lipun juhlasaliin, sitten puhutaan syksyn yo-juhlissa sodan kauhuista ja lauletaan joku menneisyyyden ajan hengen mukainen kansallismielinen laulu. Eikä näistä juhlista voi vissiin oikein jäädä poiskaan siksi, että juhlien käsitteellinen pinnallisuus ja kasvatukselliset vaaratekijät sattuvat aivoon :)
