Pohdin kateutta.
Kuinka usein siinä onkaan kyse siitä, että henkilö kokee muiden kadehtivan jotain sellaista, mikä on hänelle itselleen tärkeää, vaikka nämä toiset eivät tosiasiassa edes ole kateellisia? Toiset eivät kenties edes pidä tätä kateuden kohteeksi sanottua asiaa edes erityisen tärkeänä.
Tämä tuli mieleeni siitä, kun seurasin erästä henkilöä jonkin aikaa täällä FB:ssä ja hän useampaan kertaan paheksui toisten kateutta rikkaita kohtaan. Minun on jotenkin hankala samaistua tällaisiin syytöksiin. (Kyseinen henkilö itse haluaisi tulla rikkaaksi ja häntä jo valmiiksi ärsyttää toisten kateus.)
Oman käsitykseni perusteella hyvässä sisioekonomisessa asemassa olevia ei ehkä niinkään kadehtita kuin arvostetaan, ujostellaan ja kenties jopa hiukan pelätäänkin. Ja ainakin niin, että arvostus ja ujostelu ovat kateutta hallitsevampia ilmenemismuotoja erilaisuudelle.
---
Julkaistu alun perin FB:ssä 23.10.
torstai 23. lokakuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Konservatiivien liberaali hämäys
Sanon usein opiskelijoille, kuinka käsitteiden ja teorioiden suurin ilo on
siinä, että niiden avulla voi yrittää syventävää omaa ajattelua ja niistä voi
saada apuvälineitä ilmiöiden analyyttiseen tarkasteluun. No, en aivan näillä
sanoilla, mutta kuitenkin :) Toisekseen jonkun antiikin filosofin sanotaan
sanoneen, että mikäli haluat oppia jotain, ryhdy opettajaksi. Tämä on monessa
mielessä totta, ja luulen saaneeni taas opetuksen.
Nimittäin kun olen tässä pohdiskellut jälleen aatteita, niin luulen ymmärtäväni hieman enemmän siitä, mikä minusta kokoomuksessa ja laajemmin oikeistolaisuudessa mättää. Käytän apuna liberalismin käsitettä.
Liberalismihan on perinteisesti jakautunut poliittiseen ja taloudelliseen liberalismiin. Edellisen ansiosta meillä on mm. demokratia ja ihmisoikeudet ja jälkimmäisen ansiosta puolestaan markkinatalous. Nykyään liberalismista puhutaan myös arvo-etuliitteen kanssa. Tähän arvoliberalismiin katsotaan kuuluvaksi mm. homojen oikeuksien ja aborttioikeuden edistäminen. Kyse on siis eräänlaisista valikoiduista poliittisen liberalismin osista - ja vieläpä niin, että puolue voi ulkoistaa itseltään sen kuuluisan vastuun.
Olen jo aiemminkin esittänyt tulkinnan siitä, että oikeistolaisuudessa ajetaan kyllä nykyään markkinaliberalismia, mutta poliittisen vallan suhteen se edustaa konservatismia. Ainakin Suomessa porvarileiri on oikeastaan aina pyrkinyt säilyttämään olemassa olevan valtarakennelman ja suostunut muutoksiin vain toisten (lähinnä sosialistien ja vihreiden) aloitteesta.
Tämän hetken liberalismin painotukset ovat palvelleet hyvin ainakin nyky-kokoomusta: se on vaikuttanut vastaavan yhteiskunnan ja myös äänestäjäkunnan liberalisoitumiseen pelkästään sillä, että on pitänyt mekkalaa markkinavapauksista ja useiden näkyvien henkilöiden suulla myös valikoiduista arvokysymyksistä. Näiden taloudellisten ja joidenkin valikoitujen arvokysymysten väliin jää kuitenkin valtava aukko - aukko, jonka yhteydessä on hyvä muistaa poliittisen liberalismin ydinkysymys: Kuinka valta jakautuu meidän ihmisten välillä? Millaiset ovat mm. kansalaisten tai kuluttajien tai työntekijöiden tai pienyrittäjien oikeudet suhteessa ´isompiinsa´? Millaiset oikeudet tulevaisuuden sukupolvilla on nykypäätöksenteossa jne.?
Näitä liberalismin isoja kysymyksiä tosin hieman hämää se, että liberalismiin sisältyvän vapauden jostakin katsotaan usein olevan yksisilmäisesti vapautta juuri valtiosta. Se oli varmasti tärkeä näkökulma joskus itsevaltiuden ajalla, mutta nykyisin liberalismi tulisi mieltää tätä yksioikoista näkökulmaa laajemmin. Eiköhän meidän pitäisi alkaa olla valtion toimia enemmän huolissamme rahoitusmaailman ja suuryritysten vaikutusvallan kasvusta. Eikä olekaan varmasti sattumaa, että juuri kokoomus pitääkin suurinta mekkalaa nimenomaan julkisen sektorin suuresta koosta, tai - jälleen kerran hieman valikoiden - ´viski´-sanan käytöstä :)
----
Julkaistu alun perin 19.10.2014 FB-päivityksenä, viimeistä kappaletta muokattu 22.10.2014.
Nimittäin kun olen tässä pohdiskellut jälleen aatteita, niin luulen ymmärtäväni hieman enemmän siitä, mikä minusta kokoomuksessa ja laajemmin oikeistolaisuudessa mättää. Käytän apuna liberalismin käsitettä.
Liberalismihan on perinteisesti jakautunut poliittiseen ja taloudelliseen liberalismiin. Edellisen ansiosta meillä on mm. demokratia ja ihmisoikeudet ja jälkimmäisen ansiosta puolestaan markkinatalous. Nykyään liberalismista puhutaan myös arvo-etuliitteen kanssa. Tähän arvoliberalismiin katsotaan kuuluvaksi mm. homojen oikeuksien ja aborttioikeuden edistäminen. Kyse on siis eräänlaisista valikoiduista poliittisen liberalismin osista - ja vieläpä niin, että puolue voi ulkoistaa itseltään sen kuuluisan vastuun.
Olen jo aiemminkin esittänyt tulkinnan siitä, että oikeistolaisuudessa ajetaan kyllä nykyään markkinaliberalismia, mutta poliittisen vallan suhteen se edustaa konservatismia. Ainakin Suomessa porvarileiri on oikeastaan aina pyrkinyt säilyttämään olemassa olevan valtarakennelman ja suostunut muutoksiin vain toisten (lähinnä sosialistien ja vihreiden) aloitteesta.
Tämän hetken liberalismin painotukset ovat palvelleet hyvin ainakin nyky-kokoomusta: se on vaikuttanut vastaavan yhteiskunnan ja myös äänestäjäkunnan liberalisoitumiseen pelkästään sillä, että on pitänyt mekkalaa markkinavapauksista ja useiden näkyvien henkilöiden suulla myös valikoiduista arvokysymyksistä. Näiden taloudellisten ja joidenkin valikoitujen arvokysymysten väliin jää kuitenkin valtava aukko - aukko, jonka yhteydessä on hyvä muistaa poliittisen liberalismin ydinkysymys: Kuinka valta jakautuu meidän ihmisten välillä? Millaiset ovat mm. kansalaisten tai kuluttajien tai työntekijöiden tai pienyrittäjien oikeudet suhteessa ´isompiinsa´? Millaiset oikeudet tulevaisuuden sukupolvilla on nykypäätöksenteossa jne.?
Näitä liberalismin isoja kysymyksiä tosin hieman hämää se, että liberalismiin sisältyvän vapauden jostakin katsotaan usein olevan yksisilmäisesti vapautta juuri valtiosta. Se oli varmasti tärkeä näkökulma joskus itsevaltiuden ajalla, mutta nykyisin liberalismi tulisi mieltää tätä yksioikoista näkökulmaa laajemmin. Eiköhän meidän pitäisi alkaa olla valtion toimia enemmän huolissamme rahoitusmaailman ja suuryritysten vaikutusvallan kasvusta. Eikä olekaan varmasti sattumaa, että juuri kokoomus pitääkin suurinta mekkalaa nimenomaan julkisen sektorin suuresta koosta, tai - jälleen kerran hieman valikoiden - ´viski´-sanan käytöstä :)
----
Julkaistu alun perin 19.10.2014 FB-päivityksenä, viimeistä kappaletta muokattu 22.10.2014.
perjantai 17. lokakuuta 2014
20 vuotta EU-jäsenäänestyksestä
Joo, tosiaan EU-jäsenäänestyksestä tasan 20 vuotta. Pistää pohtimaan... Teesejä, jumalaare!! :)
1. EU periaatteena hyvä: ylikansallista yhteistyötä tarvitaan ja se on lähtökohdiltaan parempi kuin ´rajat kiinni´ -nationalismi.
2. EU:n rakenteissa on paljon hyvää, kuten demokraattinen lähtökohta.
3. Myös EU:n nykyisessä sisällössä on paljon hyvää: esim. sisämarkkinat periaatteena jees ja ympäristöasioita ei voitaisikaan ratkaista yksinomaan kansallisesti. Suuret mahdollisuudet.
4. Sisällön osalta EU:n suurin epäkohta on se, kuinka koko touhu on mennyt alusta saakka talous edellä. Nyt olisi korkea aika panostaa myös juhlapuheissa usein korostettuihin muihin EU:n kivijalkoihin, kuten demokratiaan ja ihmisten asemaan. (Tässä yhteydessä toki muistamme myös sen, että me eurooppalaiset olemme päättäneet antaa tukemme jo pitkän aikaa oikeistolaisille poliitikoille. Siitä on paha mennä pelkästään järjestelmää syyttämään.)
5. Esimerkiksi Unkarin autoritaarinen kehitys, romanien ja muiden vähemmistöjen kehno asema sekä se, kuinka suuryritysten markkinatalous pystyy mekastamaan melko lailla villisti mm. verotuksessa ja suhteessa työntekijöihin, edellyttäisivät vähintään samanlaista pöhinää kuin vaikkapa talouskuri syntisille valtioille (kaikille siis) ja suuryritysten ´investointisuoja´ vapaakauppasopimuksissa. Ero taloudellisten ja inhimillisten asioiden välillä on räikeä ja pöyristyttävä.
6. Väitän, että kaksi edellistä kohtaa ovat keskeisiä syitä kansalaisten ja järjestelmän välillä kasvaneeseen epäluottamukseen - siihen samaan, jota populistit nyt höpöhöpöllään niin tehokkaasti hyödyntävät.
7. Rakenteiden osalta EU:n tulisi siirtyä nykyistä roimasti rohkeammin nationalistisesta oman edun tavoitteluun perustuvasta hallitustenvälisyydestä eurooppalaiseen kansanvaltaisuuteen: vallan kolmijako, parlamentarismi, avoimuus lobbauksessa, valmistelussa ja päätöksenteossa sekä muut perusasiat aidosti käyttöön!
8. Myös demokratian malleja kussakin jäsenvaltioissa tulisi pohtia: esim. Suomessa tulisi parantaa eduskuntavaalien suhteellisuutta ja lisäksi voisi harkita mm. listavaalien muuttamista nykyistä selkeämmin puoluevaalien suuntaan, blokkeja yhteisine vaaliohjelmineen sekä vaalikauden pidentämistä esim. kuuteen vuoteen (presidenttiys lakkautettaisiin samassa rytinässä turhana).
9. Vastaavasti kansalaisten edellytyksiä ja mahdollisuuksia innostua ja seurata politiikkaa parannettaisiin. Tämä tarkoittaisi mm. ylikansallisen uutisoinnin tukemista verorahoin (ei näytä muutoin juurikaan kehittyvän) sekä koulutuksen kehittämistä tässä mielessä. Kouluissa panostettaisiin poliittisten rakenteiden ulkoa oppimisen sijasta mm. kykyä ymmärtää ideologisia eroja sekä tulkita poliittista keskustelua (medialukutaito).
10. Lopuksi: Luotetaan ihmisiin, hitto vie! Uskon meidän ihmisten käyttävän poliittisia oikeuksiamme nykyistä enemmän, mikäli siihen vain annetaan paremmat mahdollisuudet.
Ps. Jep, totaalista utopiaahan tämä. Tai no, pienin askelin, pienin askelin… kunhan vain suunta on selvillä:)
----
Kirjoitus on julkaistu alun perin FB-tilapäivityksenä 16.10.2014.
1. EU periaatteena hyvä: ylikansallista yhteistyötä tarvitaan ja se on lähtökohdiltaan parempi kuin ´rajat kiinni´ -nationalismi.
2. EU:n rakenteissa on paljon hyvää, kuten demokraattinen lähtökohta.
3. Myös EU:n nykyisessä sisällössä on paljon hyvää: esim. sisämarkkinat periaatteena jees ja ympäristöasioita ei voitaisikaan ratkaista yksinomaan kansallisesti. Suuret mahdollisuudet.
4. Sisällön osalta EU:n suurin epäkohta on se, kuinka koko touhu on mennyt alusta saakka talous edellä. Nyt olisi korkea aika panostaa myös juhlapuheissa usein korostettuihin muihin EU:n kivijalkoihin, kuten demokratiaan ja ihmisten asemaan. (Tässä yhteydessä toki muistamme myös sen, että me eurooppalaiset olemme päättäneet antaa tukemme jo pitkän aikaa oikeistolaisille poliitikoille. Siitä on paha mennä pelkästään järjestelmää syyttämään.)
5. Esimerkiksi Unkarin autoritaarinen kehitys, romanien ja muiden vähemmistöjen kehno asema sekä se, kuinka suuryritysten markkinatalous pystyy mekastamaan melko lailla villisti mm. verotuksessa ja suhteessa työntekijöihin, edellyttäisivät vähintään samanlaista pöhinää kuin vaikkapa talouskuri syntisille valtioille (kaikille siis) ja suuryritysten ´investointisuoja´ vapaakauppasopimuksissa. Ero taloudellisten ja inhimillisten asioiden välillä on räikeä ja pöyristyttävä.
6. Väitän, että kaksi edellistä kohtaa ovat keskeisiä syitä kansalaisten ja järjestelmän välillä kasvaneeseen epäluottamukseen - siihen samaan, jota populistit nyt höpöhöpöllään niin tehokkaasti hyödyntävät.
7. Rakenteiden osalta EU:n tulisi siirtyä nykyistä roimasti rohkeammin nationalistisesta oman edun tavoitteluun perustuvasta hallitustenvälisyydestä eurooppalaiseen kansanvaltaisuuteen: vallan kolmijako, parlamentarismi, avoimuus lobbauksessa, valmistelussa ja päätöksenteossa sekä muut perusasiat aidosti käyttöön!
8. Myös demokratian malleja kussakin jäsenvaltioissa tulisi pohtia: esim. Suomessa tulisi parantaa eduskuntavaalien suhteellisuutta ja lisäksi voisi harkita mm. listavaalien muuttamista nykyistä selkeämmin puoluevaalien suuntaan, blokkeja yhteisine vaaliohjelmineen sekä vaalikauden pidentämistä esim. kuuteen vuoteen (presidenttiys lakkautettaisiin samassa rytinässä turhana).
9. Vastaavasti kansalaisten edellytyksiä ja mahdollisuuksia innostua ja seurata politiikkaa parannettaisiin. Tämä tarkoittaisi mm. ylikansallisen uutisoinnin tukemista verorahoin (ei näytä muutoin juurikaan kehittyvän) sekä koulutuksen kehittämistä tässä mielessä. Kouluissa panostettaisiin poliittisten rakenteiden ulkoa oppimisen sijasta mm. kykyä ymmärtää ideologisia eroja sekä tulkita poliittista keskustelua (medialukutaito).
10. Lopuksi: Luotetaan ihmisiin, hitto vie! Uskon meidän ihmisten käyttävän poliittisia oikeuksiamme nykyistä enemmän, mikäli siihen vain annetaan paremmat mahdollisuudet.
Ps. Jep, totaalista utopiaahan tämä. Tai no, pienin askelin, pienin askelin… kunhan vain suunta on selvillä:)
----
Kirjoitus on julkaistu alun perin FB-tilapäivityksenä 16.10.2014.
Lukion uusi yleissivistys
Sattui
eilen aika tyypillinen koulutilanne: utelin luokalliselta
kakkosvuosikurssilaisia, mistä Gandhi tunnetaan. Lisävinkillä
vastaukseksi sain kaipaamani väkivallattoman vastarinnan. Innostuin
vielä utelemaan, että mitä tämä väkivallaton vastarinta oikein
tarkoittaa. Esimerkkejä ja noin. Valtaosa näytti olevan huuli pyöränä,
että jaa, mitä lie. Joku sai sanotuksi nälkälakon.
Koulun pirstaleisuutta suurempana huolena pidän opetuksen pinnallisuutta. Tähän pidän eräänä keskeisenä syynä sitä, että koulussa vaikuttaa edelleen vahvana laajojen tietojen ulkoa muistamisen kulttuuri. Kaikille tiedonmuruille löytyy puolustajansa ja koekulttuuri (kiitos YTL) vahvistaa tätä puolta.
Koulussa voisi tosiaankin keskittyä enemmän ilmiöihin ja niiden merkityksiin. Miksi jotain pidetään tärkeänä ja mielenkiintoisena? Mikä kyseisen ilmiön merkitys on tälle ajalle ja meille? Millaisia kriittisiä kysymyksiä sen yhteydessä tulisi kysyä? Ja toinen puoli on ne taidot. Ainakin omassa oppiaineessani, yhteiskuntaopissa (parin muun ohella), kaipaisin vähemmän sisältöjä ja enemmän aikaa niiden kuuluisien taitojen oppimiseen. Medialuku, analyyttinen ajattelu ja noin.
Oppiaineista en luopuisi, mutta ilmiökeskeisyyttä olisin valmis kokeilemaan. (Tosin voisihan sitä pokkana mennä itse siihen ja yrittää nivoa ops:n sisällöt mahdollisimman pitkälle siihen. Piru.) Oppiainejaottelun vahvuutena pidän opettajien ammattitaitoa. Jako perustuu tieteiden jakoon ja jos oppiaineita ei olisi, opettajista saattaisi tulla luokanopettajien kaltaisia moniosaajia. Kenties koulutuskin menisi siihen, että oman tieteenalan vahvuudet korvautuisi yleispedagogiikalla. Kaikki kunnioitus luokanopettajia kohtaan, mutta ainakin lukiossa pitäisin nykymallin.
Ilmiökeskeinen opetus voisi mennä niin, että joku keskuskomitea päättäisi kullekin lukuvuodelle ja kullekin kurssille sillä tarkasteltavan teeman. Keskuskomitea siksi, että jos yo-kokeet säilytetään, niin siellä pitää olla valtakunnallisesti yhteiset teemat tehtävien taustalla. Esim. taloustiedossa se olisi ollut useampana vuonna finanssikriisi ja sen vaikutukset Suomessa. Yhteiskuntatiedossa se voisi olla sote-uudistus ja työurien pidentäminen (sekä näiden linkitys poliittiseen päätöksentekoon, kansalaisten mahdollisuuksiin ja itse kunkin tulevaisuuteen). Sitten luotettaisiin opettajien ammattitaitoon soveltaa sekä asiaosaamistaan että pedagogisia taitojaan. Ehkä noiden pääteemojen lisäksi päivitettäisiin myös se, mitä muita asioita olisi jollakin tasolla hyvä sivuta. Yhteiskuntatiedossa sellaisia olisi ainakin puolueet ja äänestäminen.
Luulen, että tämä voisi siirtää painopisteen enemmän yksityiskohtaisten asioiden muistamisesta ylipäätään asioiden monipuoliseen ja analyyttiseen pohdintaan. Vähemmän asiaa, enemmän ajattelun taitoja Uutta yleissivistystä!
No joo, tämä lienee melkoista puolinaista utopiaa, sillä joku tällainen olisi sen verran hyppy tuntemattomaan ja vaatisi kenties opettajien koulutuksenkin kehittämistä niin, että sen olisi pakko vastata enemmän koulun todellisuutta. (Mutta hitsi.)
Haen takkini. Yritän saada ensi yönä nukutuksi.
---
Kirjoitus on julkaistu alun perin FB-tilapäivityksenä 7.10.2014.
Koulun pirstaleisuutta suurempana huolena pidän opetuksen pinnallisuutta. Tähän pidän eräänä keskeisenä syynä sitä, että koulussa vaikuttaa edelleen vahvana laajojen tietojen ulkoa muistamisen kulttuuri. Kaikille tiedonmuruille löytyy puolustajansa ja koekulttuuri (kiitos YTL) vahvistaa tätä puolta.
Koulussa voisi tosiaankin keskittyä enemmän ilmiöihin ja niiden merkityksiin. Miksi jotain pidetään tärkeänä ja mielenkiintoisena? Mikä kyseisen ilmiön merkitys on tälle ajalle ja meille? Millaisia kriittisiä kysymyksiä sen yhteydessä tulisi kysyä? Ja toinen puoli on ne taidot. Ainakin omassa oppiaineessani, yhteiskuntaopissa (parin muun ohella), kaipaisin vähemmän sisältöjä ja enemmän aikaa niiden kuuluisien taitojen oppimiseen. Medialuku, analyyttinen ajattelu ja noin.
Oppiaineista en luopuisi, mutta ilmiökeskeisyyttä olisin valmis kokeilemaan. (Tosin voisihan sitä pokkana mennä itse siihen ja yrittää nivoa ops:n sisällöt mahdollisimman pitkälle siihen. Piru.) Oppiainejaottelun vahvuutena pidän opettajien ammattitaitoa. Jako perustuu tieteiden jakoon ja jos oppiaineita ei olisi, opettajista saattaisi tulla luokanopettajien kaltaisia moniosaajia. Kenties koulutuskin menisi siihen, että oman tieteenalan vahvuudet korvautuisi yleispedagogiikalla. Kaikki kunnioitus luokanopettajia kohtaan, mutta ainakin lukiossa pitäisin nykymallin.
Ilmiökeskeinen opetus voisi mennä niin, että joku keskuskomitea päättäisi kullekin lukuvuodelle ja kullekin kurssille sillä tarkasteltavan teeman. Keskuskomitea siksi, että jos yo-kokeet säilytetään, niin siellä pitää olla valtakunnallisesti yhteiset teemat tehtävien taustalla. Esim. taloustiedossa se olisi ollut useampana vuonna finanssikriisi ja sen vaikutukset Suomessa. Yhteiskuntatiedossa se voisi olla sote-uudistus ja työurien pidentäminen (sekä näiden linkitys poliittiseen päätöksentekoon, kansalaisten mahdollisuuksiin ja itse kunkin tulevaisuuteen). Sitten luotettaisiin opettajien ammattitaitoon soveltaa sekä asiaosaamistaan että pedagogisia taitojaan. Ehkä noiden pääteemojen lisäksi päivitettäisiin myös se, mitä muita asioita olisi jollakin tasolla hyvä sivuta. Yhteiskuntatiedossa sellaisia olisi ainakin puolueet ja äänestäminen.
Luulen, että tämä voisi siirtää painopisteen enemmän yksityiskohtaisten asioiden muistamisesta ylipäätään asioiden monipuoliseen ja analyyttiseen pohdintaan. Vähemmän asiaa, enemmän ajattelun taitoja Uutta yleissivistystä!
No joo, tämä lienee melkoista puolinaista utopiaa, sillä joku tällainen olisi sen verran hyppy tuntemattomaan ja vaatisi kenties opettajien koulutuksenkin kehittämistä niin, että sen olisi pakko vastata enemmän koulun todellisuutta. (Mutta hitsi.)
Haen takkini. Yritän saada ensi yönä nukutuksi.
---
Kirjoitus on julkaistu alun perin FB-tilapäivityksenä 7.10.2014.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)