Päivänavaus Ukrainasta

Esimieheni kysyi, voisinko pitää tämän viikon perjantaina päivänavauksen Ukrainan tilanteesta. En malttanut kieltäytyä. Tässä päivänavaus jo nyt näin ennakolta tännekin. Saa kommentoida! (Työskentelen lukiossa.)

---

Päivänavaus 28.2.2014

Wikipedian mukaan draamalla tarkoitetaan näytelmän ja runoudenlajia, jossa toiminnan avulla vuoropuhelun muodossa sekä nykyajassa liikkuvina esitetään henkilöiden luonteita ja näistä luonteista johtuvaa erityiseen päämäärään tähtäävää tahdonilmausta.

Annan tässä esimerkin draamasta.

Tarvitaan tausta. Otetaan sellaisiksi valtio, jossa on selkeitä vastakkainasetteluja ja niistä seurannut konflikti. Pelkistetään tämä asia kahtiajaoksi, jossa toinen edustaa samaistuttavaa ja hyvänä pidettävää voimaa, ja toinen vierasta, enemmän pahaan kallellaan olevaa voimaa. Puhutaan tässä esimerkiksi vaikkapa länsimielisistä ja itään suuntautuneista. Länsi olkoon EU ja itä Venäjä. Ja EU symboloikoon demokratiaa, vapautta, rauhaa ja vapaakauppaa. Venäjän roolina puolestaan olkoon etupiiriajattelu ja pahan taustavoimana oleminen.

Draamalla on myös kaari, joka yksinkertaisimmillaan jakautuu alkutilanteeseen, käänteeseen ja lopputilanteeseen. Alkutilanteeksi käy hyvin vaikkapa se, että edellistä vastakkainasettelua symboloiva sopimus EU:n kanssa jätetään vahvistamatta ja tilalle näytelmän eräs päähenkilöistä solmii sopimuksen Venäjän kanssa. Tämä symbolinen sopimuksiin liittyvä tilanne nostaa kyseisessä maassa vastakkainasettelun esille jälleen kerran. Kuvastoon saadaan sopivasti myös vallankumouksen kuvia kadut täyttävistä ihmisistä, vallankumoussymboleista, ja tietysti barrikadeista. Viimeistään tässä vaiheessa näytelmä herättää seuraajissaan myös tunteita.

Draaman käännekohtaan otetaan mukaan eräs keskeinen suurten tarinoiden elementti, eli väkivalta ja kärsimys: sala-ampujat ampuvat ja poliisit pamputtavat viattomia kansalaisia. Paha ei kuitenkaan voita, vaan joutuu vetäytymään - nielemään käytännössä oman valtansa päättävän sopimuksen ja pakenemaan näyttämöltä.

Näytelmään tarvitaan myös päähenkilöt, ja näiden henkilöiden tulee ilmentää draaman isoja suuntia. Ensinnäkin on alkutilanteen presidentti Viktor Janukovyts. Hän edustaa meille vierasta itäsuuntausta, hän komensi poliisit tappamaan viattomia, hän on noussut valtaan raharikkaiden harvainvaltalaisten voimin ja niin edelleen. Sitten tarvittaisiin sankarikin. Sellaiseksi voisi sopia hyvin nyrkkeilyn raskaansarjan mestari, Vitali Klitsko - ne muut länsimieliset kun eivät ole sillä tavalla entuudestaan tuttuja. Joukkoon voidaan heittää myös hahmo, joka ei ole oikein hyvä eikä paha, vaan jotain siltä väliltä. Sellaiseksi sopii erinomaisen hyvin hiusnutturastaan ja siitä edellisestä alkutilanteesta ja käänteestä, eli oranssina vallankumouksena tunnetusta näytelmästä tuttu Julija Tymosenko.

Ja kuten niin usein aiemminkin, käänne ja sen jälkeiset tapahtuvat paljastavat hyvin alkutilanteessa luodun yksinkertaistetun kuvan epärehellisyyden. Nytkinhän presidentti Janukovytsin paettua maasta, on tullut ilmi, että ei ole olemassa poliittisesti yhtenäistä kansaa. Ei sellaista ole missään. Ei Ukrainassakaan. Viime päivien uutisoinnissa onkin noussut esille se, kuinka Ukrainaan kuuluvalla Krimin alueella seudun venäläinen väestö - joita edellisen väestölaskennan perusteella on yli puolet alueen väestöstä - on ryhtynyt avoimesti vastustamaan Ukrainan pääkaupungin Kiovan uusia vallanpitäjiä, näitä mellakoiden valtaan nostattamia. Ja tällöin konfliktissa korostuu aiempaa selkeämmin myös ulkovaltojen, ja tässä tapauksessa erityisesti, Venäjän valtion rooli.

Siinä sitä onkin, sekä draamaa että tietomäärää vaikka muille jakaa.

Päivänavaukseni on siis käsitellyt Ukrainan viime marraskuussa alkanutta ja talviloman aikana käänteen saanutta konfliktia - konfliktia, joka kaikesta päätelleen jatkuu edelleen. Ja tulee varmasti jatkumaan jatkossakin ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Ukrainan sisäinen poliittinen tilanne on niin täynnä vastakkainasettelua. Ei tuollaisia vastakkainasetteluita ole todellakaan helppo purkaa. Ja toisekseen Ukrainan taloushan on totaalisen kuralla - Ukraina tarvitsee kipeästi tukea ja apua, siinä missä jokin Kreikkakin on tarvinnut. Ukraina tosin saa kiittää tästäkin ongelmastaan mafia- ja oligarkkitaloutenakin kutsuttua vallan keskittymistä suurrikkaille liikemiehille - he eivät paljoa välitä yhteiskunnan kokonaisedusta.

Olen varsinkin päivänavaukseni alussa rajusti yksinkertaistanut monimutkaista yhteiskunnallista ilmiötä, ja olen tehnyt sen viittauksilla klassisiin draaman piirteisiin. Tällä kärjistykselläni pyrin pitkälti alleviivaamaan sitä, kuinka myös media tekee samaa - sen on pakkokin yksinkertaistaa monimutkaista todellisuutta. Todellisuus on liian monimutkainen tiivistettäväksi yhden sivun uutiseksi. Lisäksi pitäisi varmistaa se, että mediakuluttaja jaksaa kiinnostua aiheesta ja - useimmissa tapauksissa - ostaa mediatuotteen. Tämänkin varmistamiseksi yksinkertaistus on tarpeen. Toisekseen harvassa on ne asiantuntijat, jotka osaisivat reaaliajassa analysoida tyhjentävästi - sitten kuitenkin ainutkertaisia - tapahtumia.

Tällöin meille, tavallisille median maallikkokuluttajille jääkin lopullinen vastuu siitä, miten tietoon suhtaudumme ja miten sitä käsittelemme. Sekin on nimittäin syytä muistaa, että tämäntyyliset konfliktit eivät ole kamppailua ainoastaan vallasta, ja elämästä ja kuolemasta, vaan myös mielipiteistä ja niiden hallinnasta. Konfliktialueilta tulevaan yksittäiseen tietoon kannattaa suhtautua aina enemmän tai vähemmän kriittisesti. Usein tiedon alkuperänä saattaa olla tietoinen propagandistinen vääristely, jolla pyritään oikeuttamaan tiedon lähteen asema ja vastaavasti mustamaalaamaan vastakkaiset voimat. Ja sitä paitsi, jos kadulla voi kuka tahansa joutua ammutuksi, niin ei siellä silloin useinkaan ole mukana esim. Hesarin tai YLE:n toimittajia, tai yliopiston tutkijoita.

Tosin ei tätä monimutkaisen todellisuuden yksinkertaistamista harjoita ainoastaan media, sitä teemme me ihmisetkin, meidän aivomme. Olemme siinäkin määrin rajallisia, ettemme voi omaksua ja käsitellä aivan kaikkea mahdollista tietoa, mitä nykyaikainen maailma ja mediatulva pitää sisällään. Maailma on pilkottava osiin, vaikka sitten todellisuuden yksinkertaistamisenkin uhalla. Ja tässäkin on avuksi mm. käsitys draamasta, tai vaikkapa selkeästä jaosta hyvään ja pahaan.

Ja sitten kuitenkin toisaalta, meidän ei tarvitse olla pelkästään ärsykkeisiin reagoivia tunne-eläimiä. Me voimme yrittää olla itse kukin analyyttinen, itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun pyrkivä yksilö - siis juuri sellainen, mitä pidämme länsimaisena, valistuksen ihmisihanteena. Tästä on tosin hyvä muistaa sekin, että kriittisyyden ei pidä tarkoittaa kaiken kieltämistä. Se olisi nihilismiä. Ja esimerkiksi tässä tapauksessa onhan se toisaalta niinkin, että moni yksinkertaistettu kuva pohjautuu jossain määrin todellisuuteen. Esim. Venäjä ei ole kovinkaan demokraattinen ja sillä on EU:ta vahvempi valmius tukea muita demokratian kannalta kyseenalaisia voimia.

Ja vaikka tunne vetää meitä konfliktin toisen osapuolen suuntaan, niin voimme silti yrittää suodattaa mediassa olevia tietoja kaiken sen jo meissä olevan yleissivistyksen avulla analyyttisesti ja kuka ties jopa jossain määrin puolueettoman objektiivisestikin. Puolesta ja vastaan, yhtäläisyyksiä ja eroja ja niin edelleen, näin vähän lukiomaisten tehtäväantojen hengessä.

Toivotaan Ukrainaan pikaista rauhanomaista ja ennen kaikkea _kestävää_ ratkaisua. Ja muistetaan me itse kukin olla ylpeitä siitä yleissivistyksestä, mihin meillä on mahdollisuus suuntautua, jos niin haluamme tehdä. _Tervettä_ kriittisyyttä unohtamatta - kriittisyyttä, jonka tarve sen kuin kasvaa mediakentän monipuolistuttua someineen, blogeineen ja suoranaisine höpöhöpöineenkin.

Ps. Hyvää Onnin, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

---

EDIT: Niinhän siinä kävi, että kun keskiviikkona iltapäivällä kirjoitti, niin perjantai-aamuna piti päivittää. Muokkailin samalla vähän muutenkin.