Itsenäisyyden pinnallisuudesta

Meikäläisillä on mielestäni hieman hassu tapa juhlistaa itsenäisyyttä, ja puhun nyt lähinnä sen käsitteellisestä juhlistamisesta. Linnanjuhlien arvioinnin jätän omaan arvoonsa :)

 Hyvin monet tavat juhlistaa itsenäisyyttämme luovat kuvan siitä, että itsenäisyys olisi jonkinlainen keskeinen itseisarvo eli sellaisenaan arvokas ja tärkeä asia - jotain sellaista, jota ei tarvitse perustella millään muulla. Mielestäni itsenäisyyden pitäminen itseisarvona on heikosti perustaltavissa ja pahimmillaan vaarallinen ajatus.

Itsenäisyyden pitämisestä itseisarvona annan kaksi esimerkkiä:

1. Sotien kunnioittaminen jää mielestäni hyvin pinnallisella tasolle - jopa niin, että voi syntyä jopa kuva, että sota ja sotasankaruus sinänsä olisivat hienoja juttuja. Hieman parempi versio on puhua vapaudesta - mutta tälle vapaudella ei juuri koskaan anneta oikeastaan minkäänlaista sisältöä. Olisi jo ihan pelkästään kasvatuksellisesti parempi, että puhuisimme NL:a vastaan käytyjen sotien yhteydessä enemmän demokratiasta ja totalitarismista kuin itsenäisyyydestä sinänsä. Se kertoisi myös siitä, että onneksi esim. Lapuan liike ei kaapannut valtaa 30-luvulla tai siitä, miksi Suomi päätti liittyä EU:hun. Sen, että puhutaan pelkästään itsenäisyydestä, pelkään osaltaan mahdollistavan pölhönationalistisen populismin eli esim. vahvasti ulossulkevan ja jopa rasistisen omahyväisyyden.

Jotain itsenäisyyskäsitteen pinnallisuudesta kertoo mielestäni sekin, että kaikki sotakeskeisyyden kritisointi tulkitaan meillä niin helposti veteraanien halventamiseksi. Mielestäni tilanne on itse asiassa päinvastoin: mielestäni veteraaneja kohtaan olisi paljon kunnioittavampaa ylistää sitä kaikkea, mitä heidän aikakautensa on meille myöhemmille sukupolville mahdollistanut. Nyt melko usein tilanne on se, että yritämme tehdä veteraaneista sellaisia sotasankareita, joita he eivät itse halua olla. Se ei ole mielestäni kovin kunnioittavaa. (Riski tähän muuten todennäköisesti kasvaa sitä mukaa, kun suvuissa ei enää ole olessa olevia veteraaneja.)

2. Itsenäisyyttä käytetään melko usein argumenttina jonkun nykyisin vallitsevan poliittisen tilanteen kritisoitiin, esimerkkeinä EU tai vaikkapa EU:n ja USA:n vapaakauppa- eli TTIP-neuvottelut. Itsenäisyys on esim. tällaisissa yhteyksissä mielestäni hyvin pinnallinen argumentti. Yleensä ne henkilöt, jotka käyttävät itsenäisyyttä jonkin asian kritisoimiseen, eivät kuitenkaan puhu itsenäisyyden merkityksestä sellaisten kansainvälisten sitoumusten ja sopimusten yhteydessä, joita he arvostavat.

Toisaalta useisiin näihin kansainvälisiin oikeudellisiin kritiikin kohteisiin ´syylliset´ löyvytä kyllä ihan kotimaasta - esim. suomalaisten enemmistö päätti liittyä EU:hun ja Suomen hallitus on ihan täysillä mukana TTIP-kuvioissa ja jos EU:ta ei olisi, mutta vastaava neuvottelu olisi käynnissä USA:n ja Euroopan maiden välillä, niin jäisikö Suomi muka niiden ulkopuolelle? Ja mitä tulee vielä erityisesti EU:hun, niin taitaa olla käynyt melko pieneksi se joukko, jotka haikailevat EU:sta eroamisen perään. Lähes kaikkien kohdalla on kyse siis siitä, mitä EU:n tulisi heidään mielestään olla ja mitä puolestaan ei, eikä niinkään siitä, ollaanko ylipäätään mukana vai ollaanko itsenäisiä.

Näin ollen toivoisin, että kykenisimme mahdollisimman usein ilmaisemaan sen, mistä kenkä oikeasti puristaa, emmekä puhuisi ontosti esim. itsenäisyydestä. Toki se voi olla vakuuttavalta vaikuttava argumentti juurikin edellä mainituille pölhönationalisteille eli sinänsä retorisena keinona sillä voi olla tehoa. Eräänlainen likainen keino ja heikko argumentti kuitenkin.

Sekin on hyvä muistaa, että itsenäisyyskäsitys on hyvin historiaan ja paikkaan sidottu. Itse muistelen ajoittain sitä, kuinka eräässä Karibian meren Ranskan siirtomaassa järjestettiin tässä 2000-luvulla kansanäänestys siitä, haluavatko he jatkaa Ranskan ´alamaisina´ vai itsenäistyä. Selkeä enemmistö asukkaista halusi jatkaa osana Ranskaa, mikä voi tietysti kuulostaa meikäläisen itsenäisyyskäsityksen kautta hyvin merkilliseltä. Mutta nämä ihmiset taisivat pohtia asiaa enemmän arjen elintason ja hyvinvoinnin kuin pelkän itsenäisyyden käsitteen kautta.

Tällaisten taustapohdintojen perusteella kirjasin eilen näin:

"Hyvää itsenäisyyspäivää. Siitä [itsenäisyydestä] kannattaa olla onnellinen ja kiitollinen ennen kaikkea siksi, että Suomesta on tehty lukuisilla eri mittareilla eräs maailman parhaista paikoista asua - on puhe sitten esim tasa-arvosta, vapaudesta tai hyvinvoinnista.

Kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille!"

Ps. On se vaan jännä, miten sitä ei pysty ulkoistamaan itseään perinteisistä itsenäisyydenpäivän juhlinnoista. On se sen verran iso juttu Suomessa, että iholle tulee. Ja sitten syntyy näitä tällaisia pohdintoja, joita voinee pitää eräänlaisena vastareaktiona. Toki asiaan vaikuttanee osaltaan ammattinikin, jossa pääsen todistamaan joka vuosi sen, kuinka lapset tuovat omalla ylpeydellään lipun juhlasaliin, sitten puhutaan syksyn yo-juhlissa sodan kauhuista ja lauletaan joku menneisyyyden ajan hengen mukainen kansallismielinen laulu. Eikä näistä juhlista voi vissiin oikein jäädä poiskaan siksi, että juhlien käsitteellinen pinnallisuus ja kasvatukselliset vaaratekijät sattuvat aivoon :)

Perussuomalaisten kahdet rattaat

Nyt tämä on akateemisestikin todettu:

"-Kun ilmiö herättää tunteita ja kuohuttaa molemmin puolin, sitä jaetaan sosiaalisessa mediassa. Suurin mahdollinen julkisuus on aina radikaalin tahon etu, Pyrhönen sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi perussuomalaisten puolue on hyötynyt maahanmuuttovastaisimpien jäseniensä esilläolosta. Se mahdollistaa pelaamisen kaksilla korteilla: radikaalien edustajien kannattajia tavoitellaan ja heidän tekemisistään irtisanoudutaan julkisuuden paineesta.

– Vaikka yksittäiset kohut ovat sattumanvaraisia, puolue on rakennettu siten, että niitä syntyy. Se ei ole sattumaa, Pyrhönen sanoo.

Hänen mukaansa suomalaisissa rasismikohuissa on usein hyvin samankaltainen kehityskaari.
Ensin harvojen tietämä tapaus tallentuu nettiin ja sitä puidaan samanmielisten nettifoorumeilla. Kun perinteinen media löytää kohutapauksen ja uutisoi siitä, keskiöön nousevat henkilöt. Nämä yrittävät puolustautua vetoamalla alkuperäisen puheenvuoron satiiriseen tai humoristiseen luonteeseen."

Fennovoimasta

Terveisiä punavihreästä kuplasta!

Täällä ollaan kritisoitu Fennovoimaan liittyvää tuoreinta päätöstä kahdesta syystä:

1. Jälleen hankkeeseen lähtee mukaan pitkälti julkisesti omistettu yhtiö. Useita ydinvoiman kannattajia erityisesti innostava puhtaasti yksityisessä omistuksessa oleva puoli on melko pienellä omistuksella mukana. Pahimmillaan riski on siis ulkoistettu julkiselle omistukselle. Miksei yksityinen sektori ole innostunut hankkeesta tämän enempää?

2. Fortum lähti mukaan venäläiseen yhteistyöhön saadakseen lisää kytköksiä myös Venäjän sisälle. Tämä ei näytä häiritsevän edes NATO-intoilijoita ja Suomi-brändistä kiinnostuneita.

Kuinka tämän kaiken selittäisi?

"Miltä asiat näyttävät" - jep joo? :)

Usein sanotaan, että politiikassa ratkaisee se, miltä asiat näyttävät. Ei pidä paikkaansa. Huomattavasti oleellisempaa on se, kuinka asioihin reagoidaan. Tuorein esimerkki on tämä Fennovoima. Siitä ei ainakaan voi sanoa, että se näyttäisi mitenkään hyvältä (eikä olekaan sitä), mutta kun menee kerran läpi (yleisölle), niin kyllähän se (päätös) läpi menee :) Ja toisaalta, aiemminkin tuo 'miltä näyttävät' -hokema tulee käyttöön vasta, kun julkinen paine on tullut kovaksi. Esim Männistön vetäytyminen apulaiskaupunginpomopestistä.

Kansalaiset, ollaan siis tarkkoina ja ilmaistaan näkemyksemme selkeästi ja kuuluvasti silloin, kun siihen on tarvetta! :)

Kateudesta

Pohdin kateutta.

Kuinka usein siinä onkaan kyse siitä, että henkilö kokee muiden kadehtivan jotain sellaista, mikä on hänelle itselleen tärkeää, vaikka nämä toiset eivät tosiasiassa edes ole kateellisia? Toiset eivät kenties edes pidä tätä kateuden kohteeksi sanottua asiaa edes erityisen tärkeänä.

Tämä tuli mieleeni siitä, kun seurasin erästä henkilöä jonkin aikaa täällä FB:ssä ja hän useampaan kertaan paheksui toisten kateutta rikkaita kohtaan. Minun on jotenkin hankala samaistua tällaisiin syytöksiin. (Kyseinen henkilö itse haluaisi tulla rikkaaksi ja häntä jo valmiiksi ärsyttää toisten kateus.)

Oman käsitykseni perusteella hyvässä sisioekonomisessa asemassa olevia ei ehkä niinkään kadehtita kuin arvostetaan, ujostellaan ja kenties jopa hiukan pelätäänkin. Ja ainakin niin, että arvostus ja ujostelu ovat kateutta hallitsevampia ilmenemismuotoja erilaisuudelle.

---

Julkaistu alun perin FB:ssä 23.10.

Konservatiivien liberaali hämäys

Sanon usein opiskelijoille, kuinka käsitteiden ja teorioiden suurin ilo on siinä, että niiden avulla voi yrittää syventävää omaa ajattelua ja niistä voi saada apuvälineitä ilmiöiden analyyttiseen tarkasteluun. No, en aivan näillä sanoilla, mutta kuitenkin :) Toisekseen jonkun antiikin filosofin sanotaan sanoneen, että mikäli haluat oppia jotain, ryhdy opettajaksi. Tämä on monessa mielessä totta, ja luulen saaneeni taas opetuksen.

Nimittäin kun olen tässä pohdiskellut jälleen aatteita, niin luulen ymmärtäväni hieman enemmän siitä, mikä minusta kokoomuksessa ja laajemmin oikeistolaisuudessa mättää. Käytän apuna liberalismin käsitettä.

Liberalismihan on perinteisesti jakautunut poliittiseen ja taloudelliseen liberalismiin. Edellisen ansiosta meillä on mm. demokratia ja ihmisoikeudet ja jälkimmäisen ansiosta puolestaan markkinatalous. Nykyään liberalismista puhutaan myös arvo-etuliitteen kanssa. Tähän arvoliberalismiin katsotaan kuuluvaksi mm. homojen oikeuksien ja aborttioikeuden edistäminen. Kyse on siis eräänlaisista valikoiduista poliittisen liberalismin osista - ja vieläpä niin, että puolue voi ulkoistaa itseltään sen kuuluisan vastuun.

Olen jo aiemminkin esittänyt tulkinnan siitä, että oikeistolaisuudessa ajetaan kyllä nykyään markkinaliberalismia, mutta poliittisen vallan suhteen se edustaa konservatismia. Ainakin Suomessa porvarileiri on oikeastaan aina pyrkinyt säilyttämään olemassa olevan valtarakennelman ja suostunut muutoksiin vain toisten (lähinnä sosialistien ja vihreiden) aloitteesta.

Tämän hetken liberalismin painotukset ovat palvelleet hyvin ainakin nyky-kokoomusta: se on vaikuttanut vastaavan yhteiskunnan ja myös äänestäjäkunnan liberalisoitumiseen pelkästään sillä, että on pitänyt mekkalaa markkinavapauksista ja useiden näkyvien henkilöiden suulla myös valikoiduista arvokysymyksistä. Näiden taloudellisten ja joidenkin valikoitujen arvokysymysten väliin jää kuitenkin valtava aukko - aukko, jonka yhteydessä on hyvä muistaa poliittisen liberalismin ydinkysymys: Kuinka valta jakautuu meidän ihmisten välillä? Millaiset ovat mm. kansalaisten tai kuluttajien tai työntekijöiden tai pienyrittäjien oikeudet suhteessa ´isompiinsa´? Millaiset oikeudet tulevaisuuden sukupolvilla on nykypäätöksenteossa jne.?

Näitä liberalismin isoja kysymyksiä tosin hieman hämää se, että liberalismiin sisältyvän vapauden jostakin katsotaan usein olevan yksisilmäisesti vapautta juuri valtiosta. Se oli varmasti tärkeä näkökulma joskus itsevaltiuden ajalla, mutta nykyisin liberalismi tulisi mieltää tätä yksioikoista näkökulmaa laajemmin. Eiköhän meidän pitäisi alkaa olla valtion toimia enemmän huolissamme rahoitusmaailman ja suuryritysten vaikutusvallan kasvusta. Eikä olekaan varmasti sattumaa, että juuri kokoomus pitääkin suurinta mekkalaa nimenomaan julkisen sektorin suuresta koosta, tai - jälleen kerran hieman valikoiden - ´viski´-sanan käytöstä :)

----

Julkaistu alun perin 19.10.2014 FB-päivityksenä, viimeistä kappaletta muokattu 22.10.2014.

20 vuotta EU-jäsenäänestyksestä

Joo, tosiaan EU-jäsenäänestyksestä tasan 20 vuotta. Pistää pohtimaan... Teesejä, jumalaare!! :)

1. EU periaatteena hyvä: ylikansallista yhteistyötä tarvitaan ja se on lähtökohdiltaan parempi kuin ´rajat kiinni´ -nationalismi.

2. EU:n rakenteissa on paljon hyvää, kuten demokraattinen lähtökohta.

3. Myös EU:n nykyisessä sisällössä on paljon hyvää: esim. sisämarkkinat periaatteena jees ja ympäristöasioita ei voitaisikaan ratkaista yksinomaan kansallisesti. Suuret mahdollisuudet.

4. Sisällön osalta EU:n suurin epäkohta on se, kuinka koko touhu on mennyt alusta saakka talous edellä. Nyt olisi korkea aika panostaa myös juhlapuheissa usein korostettuihin muihin EU:n kivijalkoihin, kuten demokratiaan ja ihmisten asemaan. (Tässä yhteydessä toki muistamme myös sen, että me eurooppalaiset olemme päättäneet antaa tukemme jo pitkän aikaa oikeistolaisille poliitikoille. Siitä on paha mennä pelkästään järjestelmää syyttämään.)

5. Esimerkiksi Unkarin autoritaarinen kehitys, romanien ja muiden vähemmistöjen kehno asema sekä se, kuinka suuryritysten markkinatalous pystyy mekastamaan melko lailla villisti mm. verotuksessa ja suhteessa työntekijöihin, edellyttäisivät vähintään samanlaista pöhinää kuin vaikkapa talouskuri syntisille valtioille (kaikille siis) ja suuryritysten ´investointisuoja´ vapaakauppasopimuksissa. Ero taloudellisten ja inhimillisten asioiden välillä on räikeä ja pöyristyttävä.

6. Väitän, että kaksi edellistä kohtaa ovat keskeisiä syitä kansalaisten ja järjestelmän välillä kasvaneeseen epäluottamukseen - siihen samaan, jota populistit nyt höpöhöpöllään niin tehokkaasti hyödyntävät.

7. Rakenteiden osalta EU:n tulisi siirtyä nykyistä roimasti rohkeammin nationalistisesta oman edun tavoitteluun perustuvasta hallitustenvälisyydestä eurooppalaiseen kansanvaltaisuuteen: vallan kolmijako, parlamentarismi, avoimuus lobbauksessa, valmistelussa ja päätöksenteossa sekä muut perusasiat aidosti käyttöön!

8. Myös demokratian malleja kussakin jäsenvaltioissa tulisi pohtia: esim. Suomessa tulisi parantaa eduskuntavaalien suhteellisuutta ja lisäksi voisi harkita mm. listavaalien muuttamista nykyistä selkeämmin puoluevaalien suuntaan, blokkeja yhteisine vaaliohjelmineen sekä vaalikauden pidentämistä esim. kuuteen vuoteen (presidenttiys lakkautettaisiin samassa rytinässä turhana).

9. Vastaavasti kansalaisten edellytyksiä ja mahdollisuuksia innostua ja seurata politiikkaa parannettaisiin. Tämä tarkoittaisi mm. ylikansallisen uutisoinnin tukemista verorahoin (ei näytä muutoin juurikaan kehittyvän) sekä koulutuksen kehittämistä tässä mielessä. Kouluissa panostettaisiin poliittisten rakenteiden ulkoa oppimisen sijasta mm. kykyä ymmärtää ideologisia eroja sekä tulkita poliittista keskustelua (medialukutaito).

10. Lopuksi: Luotetaan ihmisiin, hitto vie! Uskon meidän ihmisten käyttävän poliittisia oikeuksiamme nykyistä enemmän, mikäli siihen vain annetaan paremmat mahdollisuudet.

 Ps. Jep, totaalista utopiaahan tämä. Tai no, pienin askelin, pienin askelin… kunhan vain suunta on selvillä:)

----

Kirjoitus on julkaistu alun perin FB-tilapäivityksenä 16.10.2014.

Lukion uusi yleissivistys

Sattui eilen aika tyypillinen koulutilanne: utelin luokalliselta kakkosvuosikurssilaisia, mistä Gandhi tunnetaan. Lisävinkillä vastaukseksi sain kaipaamani väkivallattoman vastarinnan. Innostuin vielä utelemaan, että mitä tämä väkivallaton vastarinta oikein tarkoittaa. Esimerkkejä ja noin. Valtaosa näytti olevan huuli pyöränä, että jaa, mitä lie. Joku sai sanotuksi nälkälakon.

Koulun pirstaleisuutta suurempana huolena pidän opetuksen pinnallisuutta. Tähän pidän eräänä keskeisenä syynä sitä, että koulussa vaikuttaa edelleen vahvana laajojen tietojen ulkoa muistamisen kulttuuri. Kaikille tiedonmuruille löytyy puolustajansa ja koekulttuuri (kiitos YTL) vahvistaa tätä puolta.

Koulussa voisi tosiaankin keskittyä enemmän ilmiöihin ja niiden merkityksiin. Miksi jotain pidetään tärkeänä ja mielenkiintoisena? Mikä kyseisen ilmiön merkitys on tälle ajalle ja meille? Millaisia kriittisiä kysymyksiä sen yhteydessä tulisi kysyä? Ja toinen puoli on ne taidot. Ainakin omassa oppiaineessani, yhteiskuntaopissa (parin muun ohella), kaipaisin vähemmän sisältöjä ja enemmän aikaa niiden kuuluisien taitojen oppimiseen. Medialuku, analyyttinen ajattelu ja noin.

Oppiaineista en luopuisi, mutta ilmiökeskeisyyttä olisin valmis kokeilemaan. (Tosin voisihan sitä pokkana mennä itse siihen ja yrittää nivoa ops:n sisällöt mahdollisimman pitkälle siihen. Piru.) Oppiainejaottelun vahvuutena pidän opettajien ammattitaitoa. Jako perustuu tieteiden jakoon ja jos oppiaineita ei olisi, opettajista saattaisi tulla luokanopettajien kaltaisia moniosaajia. Kenties koulutuskin menisi siihen, että oman tieteenalan vahvuudet korvautuisi yleispedagogiikalla. Kaikki kunnioitus luokanopettajia kohtaan, mutta ainakin lukiossa pitäisin nykymallin.

Ilmiökeskeinen opetus voisi mennä niin, että joku keskuskomitea päättäisi kullekin lukuvuodelle ja kullekin kurssille sillä tarkasteltavan teeman. Keskuskomitea siksi, että jos yo-kokeet säilytetään, niin siellä pitää olla valtakunnallisesti yhteiset teemat tehtävien taustalla. Esim. taloustiedossa se olisi ollut useampana vuonna finanssikriisi ja sen vaikutukset Suomessa. Yhteiskuntatiedossa se voisi olla sote-uudistus ja työurien pidentäminen (sekä näiden linkitys poliittiseen päätöksentekoon, kansalaisten mahdollisuuksiin ja itse kunkin tulevaisuuteen). Sitten luotettaisiin opettajien ammattitaitoon soveltaa sekä asiaosaamistaan että pedagogisia taitojaan. Ehkä noiden pääteemojen lisäksi päivitettäisiin myös se, mitä muita asioita olisi jollakin tasolla hyvä sivuta. Yhteiskuntatiedossa sellaisia olisi ainakin puolueet ja äänestäminen.

Luulen, että tämä voisi siirtää painopisteen enemmän yksityiskohtaisten asioiden muistamisesta ylipäätään asioiden monipuoliseen ja analyyttiseen pohdintaan. Vähemmän asiaa, enemmän ajattelun taitoja Uutta yleissivistystä!

No joo, tämä lienee melkoista puolinaista utopiaa, sillä joku tällainen olisi sen verran hyppy tuntemattomaan ja vaatisi kenties opettajien koulutuksenkin kehittämistä niin, että sen olisi pakko vastata enemmän koulun todellisuutta. (Mutta hitsi.)

Haen takkini. Yritän saada ensi yönä nukutuksi.

---

Kirjoitus on julkaistu alun perin FB-tilapäivityksenä 7.10.2014.

Kantelu poliisin toimista vappuna 2014

Eduskunnan oikeusasiamiehelle,

Kantelu poliisin toimista vappuna 2014

Kanteluni koskee erityisesti Helsingin poliisin toimia vappumarssien yhteydessä (1.5.2014). Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella poliisien toimet vaikuttavat kansalaisten perusoikeuksien silmissä vähintään kyseenalaiselta eikä poliisin oma valmius selvittää tai perustella tilannetta vaikuta mielestäni riittäviltä (mm. komisario Jari Taposen lausunnot Helsingin Sanomissa). Mielestäni tämä asia ei ole pelkästään poliisin ja kiinniotettujen yksityishenkilöiden välinen asia kuten poliisin edustaja on esittänyt.

Kyse on kansalaisten perusoikeudesta kokoontua ja ilmaista yhteinen mielipiteensä. Vastaavasti poliisin tulisi noudattaa toimissaan hyvää hallintotapaa sisältäen mm. julkisuus- ja suhteellisuusperiaatteet. Myös poliisilain pykälät mm. poliisin toiminnan yleisistä periaatteista tulisi ottaa huomioon.

Koska vappumarssissa on kyse julkisesta  ja perinteisestä mielenilmauksesta ja poliisin väite lipputangoiksi naamioiduista aseista kuulostaa vähintään kummalliselta, tulisi poliisin mielestäni perustella tämä väitteensä julkisesta esim. näyttämällä kyseisistä esineistä otetut kuvat. Samoin poliisin tulisi perustella yksittäisten henkilöiden kiinnioton yhteydessä käyttämiensä voimatoimien laajuus. Ainakin mm. Yleisradion tv-uutisissa poliisin toimien yhteydessä näkyneet aktivistit tai heidän hallussaan olevat lipputangot  eivät näyttäneet erityisen uhkaavilta.

Erityisen huolissani olen niistä tiedoista, että poliisi oli ottanut kiinni sekä takavarikoinut ja/tai tuhonnut näitä poliisin lipputangoiksi naamioiduiksi aseiksi kuvailemia esineitä myös selvästi marssin päättymisen jälkeen silloin, kun niitä oli siirretty pakettiautosta varastoon. Nämä liput ja henkilöt olivat tietojeni perusteella vasemmistonuorten toimijoita, eivätkä siis poliisin anarkisteiksi kuvailemia ja aiemmin kiinniottamia henkilöitä.

Olen huolissani poliisin toimista sekä periaatteellisella (kansalaisten perusoikeudet) että yhteiskunnan yleiseen kehitykseen liittyvällä tasolla. Poliisin ei tule omilla toimillaan synnyttää vastareaktiota yhteiskunnassa ja yleisemmässä eurooppalaisessa tilanteessa, jossa esiintyy viitteitä yhteiskunnallisen radikalisoitumisen hienoisesta lisääntymisestä.

Näiden seikkojen vuoksi toivon, että eduskunnan oikeusasiamies selvittää poliisin toimien lain- ja tarkoituksenmukaisuuden.

EDIT: Poliisi näyttää itsekin tunnustaneen ylilyöntinsä, esim. Hesarin uutinen aiheesta. Pisteet usean ylilyönnin tunnustamisesta poliisille, vaikkakin näin yön yli nukkumisen jälkeen. Toivottavasti tapahtumat silti selvitetään ja poliisin valmiuksia reagoida erilaisiin tilanteisiin parannetaan.

Päivänavaus Ukrainasta

Esimieheni kysyi, voisinko pitää tämän viikon perjantaina päivänavauksen Ukrainan tilanteesta. En malttanut kieltäytyä. Tässä päivänavaus jo nyt näin ennakolta tännekin. Saa kommentoida! (Työskentelen lukiossa.)

---

Päivänavaus 28.2.2014

Wikipedian mukaan draamalla tarkoitetaan näytelmän ja runoudenlajia, jossa toiminnan avulla vuoropuhelun muodossa sekä nykyajassa liikkuvina esitetään henkilöiden luonteita ja näistä luonteista johtuvaa erityiseen päämäärään tähtäävää tahdonilmausta.

Annan tässä esimerkin draamasta.

Tarvitaan tausta. Otetaan sellaisiksi valtio, jossa on selkeitä vastakkainasetteluja ja niistä seurannut konflikti. Pelkistetään tämä asia kahtiajaoksi, jossa toinen edustaa samaistuttavaa ja hyvänä pidettävää voimaa, ja toinen vierasta, enemmän pahaan kallellaan olevaa voimaa. Puhutaan tässä esimerkiksi vaikkapa länsimielisistä ja itään suuntautuneista. Länsi olkoon EU ja itä Venäjä. Ja EU symboloikoon demokratiaa, vapautta, rauhaa ja vapaakauppaa. Venäjän roolina puolestaan olkoon etupiiriajattelu ja pahan taustavoimana oleminen.

Draamalla on myös kaari, joka yksinkertaisimmillaan jakautuu alkutilanteeseen, käänteeseen ja lopputilanteeseen. Alkutilanteeksi käy hyvin vaikkapa se, että edellistä vastakkainasettelua symboloiva sopimus EU:n kanssa jätetään vahvistamatta ja tilalle näytelmän eräs päähenkilöistä solmii sopimuksen Venäjän kanssa. Tämä symbolinen sopimuksiin liittyvä tilanne nostaa kyseisessä maassa vastakkainasettelun esille jälleen kerran. Kuvastoon saadaan sopivasti myös vallankumouksen kuvia kadut täyttävistä ihmisistä, vallankumoussymboleista, ja tietysti barrikadeista. Viimeistään tässä vaiheessa näytelmä herättää seuraajissaan myös tunteita.

Draaman käännekohtaan otetaan mukaan eräs keskeinen suurten tarinoiden elementti, eli väkivalta ja kärsimys: sala-ampujat ampuvat ja poliisit pamputtavat viattomia kansalaisia. Paha ei kuitenkaan voita, vaan joutuu vetäytymään - nielemään käytännössä oman valtansa päättävän sopimuksen ja pakenemaan näyttämöltä.

Näytelmään tarvitaan myös päähenkilöt, ja näiden henkilöiden tulee ilmentää draaman isoja suuntia. Ensinnäkin on alkutilanteen presidentti Viktor Janukovyts. Hän edustaa meille vierasta itäsuuntausta, hän komensi poliisit tappamaan viattomia, hän on noussut valtaan raharikkaiden harvainvaltalaisten voimin ja niin edelleen. Sitten tarvittaisiin sankarikin. Sellaiseksi voisi sopia hyvin nyrkkeilyn raskaansarjan mestari, Vitali Klitsko - ne muut länsimieliset kun eivät ole sillä tavalla entuudestaan tuttuja. Joukkoon voidaan heittää myös hahmo, joka ei ole oikein hyvä eikä paha, vaan jotain siltä väliltä. Sellaiseksi sopii erinomaisen hyvin hiusnutturastaan ja siitä edellisestä alkutilanteesta ja käänteestä, eli oranssina vallankumouksena tunnetusta näytelmästä tuttu Julija Tymosenko.

Ja kuten niin usein aiemminkin, käänne ja sen jälkeiset tapahtuvat paljastavat hyvin alkutilanteessa luodun yksinkertaistetun kuvan epärehellisyyden. Nytkinhän presidentti Janukovytsin paettua maasta, on tullut ilmi, että ei ole olemassa poliittisesti yhtenäistä kansaa. Ei sellaista ole missään. Ei Ukrainassakaan. Viime päivien uutisoinnissa onkin noussut esille se, kuinka Ukrainaan kuuluvalla Krimin alueella seudun venäläinen väestö - joita edellisen väestölaskennan perusteella on yli puolet alueen väestöstä - on ryhtynyt avoimesti vastustamaan Ukrainan pääkaupungin Kiovan uusia vallanpitäjiä, näitä mellakoiden valtaan nostattamia. Ja tällöin konfliktissa korostuu aiempaa selkeämmin myös ulkovaltojen, ja tässä tapauksessa erityisesti, Venäjän valtion rooli.

Siinä sitä onkin, sekä draamaa että tietomäärää vaikka muille jakaa.

Päivänavaukseni on siis käsitellyt Ukrainan viime marraskuussa alkanutta ja talviloman aikana käänteen saanutta konfliktia - konfliktia, joka kaikesta päätelleen jatkuu edelleen. Ja tulee varmasti jatkumaan jatkossakin ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Ukrainan sisäinen poliittinen tilanne on niin täynnä vastakkainasettelua. Ei tuollaisia vastakkainasetteluita ole todellakaan helppo purkaa. Ja toisekseen Ukrainan taloushan on totaalisen kuralla - Ukraina tarvitsee kipeästi tukea ja apua, siinä missä jokin Kreikkakin on tarvinnut. Ukraina tosin saa kiittää tästäkin ongelmastaan mafia- ja oligarkkitaloutenakin kutsuttua vallan keskittymistä suurrikkaille liikemiehille - he eivät paljoa välitä yhteiskunnan kokonaisedusta.

Olen varsinkin päivänavaukseni alussa rajusti yksinkertaistanut monimutkaista yhteiskunnallista ilmiötä, ja olen tehnyt sen viittauksilla klassisiin draaman piirteisiin. Tällä kärjistykselläni pyrin pitkälti alleviivaamaan sitä, kuinka myös media tekee samaa - sen on pakkokin yksinkertaistaa monimutkaista todellisuutta. Todellisuus on liian monimutkainen tiivistettäväksi yhden sivun uutiseksi. Lisäksi pitäisi varmistaa se, että mediakuluttaja jaksaa kiinnostua aiheesta ja - useimmissa tapauksissa - ostaa mediatuotteen. Tämänkin varmistamiseksi yksinkertaistus on tarpeen. Toisekseen harvassa on ne asiantuntijat, jotka osaisivat reaaliajassa analysoida tyhjentävästi - sitten kuitenkin ainutkertaisia - tapahtumia.

Tällöin meille, tavallisille median maallikkokuluttajille jääkin lopullinen vastuu siitä, miten tietoon suhtaudumme ja miten sitä käsittelemme. Sekin on nimittäin syytä muistaa, että tämäntyyliset konfliktit eivät ole kamppailua ainoastaan vallasta, ja elämästä ja kuolemasta, vaan myös mielipiteistä ja niiden hallinnasta. Konfliktialueilta tulevaan yksittäiseen tietoon kannattaa suhtautua aina enemmän tai vähemmän kriittisesti. Usein tiedon alkuperänä saattaa olla tietoinen propagandistinen vääristely, jolla pyritään oikeuttamaan tiedon lähteen asema ja vastaavasti mustamaalaamaan vastakkaiset voimat. Ja sitä paitsi, jos kadulla voi kuka tahansa joutua ammutuksi, niin ei siellä silloin useinkaan ole mukana esim. Hesarin tai YLE:n toimittajia, tai yliopiston tutkijoita.

Tosin ei tätä monimutkaisen todellisuuden yksinkertaistamista harjoita ainoastaan media, sitä teemme me ihmisetkin, meidän aivomme. Olemme siinäkin määrin rajallisia, ettemme voi omaksua ja käsitellä aivan kaikkea mahdollista tietoa, mitä nykyaikainen maailma ja mediatulva pitää sisällään. Maailma on pilkottava osiin, vaikka sitten todellisuuden yksinkertaistamisenkin uhalla. Ja tässäkin on avuksi mm. käsitys draamasta, tai vaikkapa selkeästä jaosta hyvään ja pahaan.

Ja sitten kuitenkin toisaalta, meidän ei tarvitse olla pelkästään ärsykkeisiin reagoivia tunne-eläimiä. Me voimme yrittää olla itse kukin analyyttinen, itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun pyrkivä yksilö - siis juuri sellainen, mitä pidämme länsimaisena, valistuksen ihmisihanteena. Tästä on tosin hyvä muistaa sekin, että kriittisyyden ei pidä tarkoittaa kaiken kieltämistä. Se olisi nihilismiä. Ja esimerkiksi tässä tapauksessa onhan se toisaalta niinkin, että moni yksinkertaistettu kuva pohjautuu jossain määrin todellisuuteen. Esim. Venäjä ei ole kovinkaan demokraattinen ja sillä on EU:ta vahvempi valmius tukea muita demokratian kannalta kyseenalaisia voimia.

Ja vaikka tunne vetää meitä konfliktin toisen osapuolen suuntaan, niin voimme silti yrittää suodattaa mediassa olevia tietoja kaiken sen jo meissä olevan yleissivistyksen avulla analyyttisesti ja kuka ties jopa jossain määrin puolueettoman objektiivisestikin. Puolesta ja vastaan, yhtäläisyyksiä ja eroja ja niin edelleen, näin vähän lukiomaisten tehtäväantojen hengessä.

Toivotaan Ukrainaan pikaista rauhanomaista ja ennen kaikkea _kestävää_ ratkaisua. Ja muistetaan me itse kukin olla ylpeitä siitä yleissivistyksestä, mihin meillä on mahdollisuus suuntautua, jos niin haluamme tehdä. _Tervettä_ kriittisyyttä unohtamatta - kriittisyyttä, jonka tarve sen kuin kasvaa mediakentän monipuolistuttua someineen, blogeineen ja suoranaisine höpöhöpöineenkin.

Ps. Hyvää Onnin, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

---

EDIT: Niinhän siinä kävi, että kun keskiviikkona iltapäivällä kirjoitti, niin perjantai-aamuna piti päivittää. Muokkailin samalla vähän muutenkin.