Lehdistötiedote 16.12.203, tiedotusvapaa heti.
Potslojo vaan. Ovat kovasti pähkäilleet, että lukiota olisi jälleen korkea kehittää. Tässä meikämandoliinin näkemyksiä, vähän tällaiselta humanistipohjalta.
Taustoja
Nykyisen lukion käsitys yleissivistyksestä on mielestäni väärä ja vanhentunut. Tämä näkyy siinä, että nykylukio keskittyy liikaa turhan yksityiskohtaisen tiedon opettamiseen - vieläpä niin, että perinteisesti opetuksessa korostuu tietojen ulkoamuistaminen. Tätä suuntausta ylläpitää opetussuunnitelman perusteet, opetusperinne sekä - ei lainkaan vähiten - ylioppilastutkinto.
Toinen nykylukioon liittyvä ongelma on ollut pyrkimys vahvistaa lukion päättötodistuksen vaikutusta korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Yliopistot ovat jossain määrin selvästi äänestäneet tässä asiassa ns. jaloillaan eli eivät ole lähteneet mukaan lukion toiveeseen. Tällä muutoksella kai tavoiteltiin mm. lukion arvovallan kasvua.
Kolmas trendi lukion muutoksessa näyttäisi oleva valinnanvapauden jatkuva lisääminen. Valinnanvapaus ja yleissivistys ovat jossain määrin toisensa kumoavia vaihtoehtoa. Molempia on jokseenkin mahdoton vahvistaa ilman lukio-opintojen laajuuden lisäämistä.
Neljäntenä nykypainotuksena lienee hullantuuminen vähän kaiken sähköistämiseen eli siihen, että koneiden käyttöä tulisi kouluissa lisätä. Tämäkin painotus on tuntunut hieman sisällyksettömältä.
Älyttömältä kuulostaa myös se, että jos kerran lukiota on nyt tarkoitus uudistaa kenties jossain määrin radikaalistikin, niin ei olla valmiita lähtemään lakimuutokseen. Sen sijaan esim. niiden aineiden opetus säilytettäneen melkolailla ennallaan, jotka satutaan mainitsemaan laissa. Kuulostaa hölmöläisten touhuilta.
Muutoksen yleiset periaatteet
Mielestäni lukion tulee selkeyttää käsityksensä yleissivistyksestä - ja luottaa tähän ydintehtäväänsä sekä siihen perustuvaan asemaansa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. On tärkeää, että huomattava osa kansalaisista omaa riittävän kokonaisvaltaisen ymmärryksen ympäröivästä maailmasta. Pelkkä peruskoulun tarjoama yleissivistys ei tätä vielä kykene tarjoamaan, johtuen ihan jo pelkästään oppilaiden ikävaiheesta. Vastaavasti korkeakoulujen tehtävänä on tarjota syventymistä tietyille tieteenaloille ja näin valmistaa korkeaa taustaosaamista edellyttäviin ammatteihin. Lukiolla on keskeinen tehtävä tässä välissä. Emme kai halua elää maailmassa, jossa esim. lääkäri ei ymmärrä juuri mitään taloudesta tai talousoppinut ei hallitse filosofiasta edes alkeita. Ainakin historiallisesti parhaiten ovat selvinneet juurikin sivistyneet valtiot ja esimerkiksi vahva demokratia edellyttää kansalaisiltaan riittävää sivistystä.
Yleissivistys-käsityksen terävöittämiseen liittyy sekin, että viimeistään nyt on korkea aika nostaa nykyistä selkeämmin tiedollisen yleissivistyksen rinnalle myös taidollinen sivistys - eräänlaiset kansalaisen tiedonhallintaan ja maailman ymmärtämiseen liittyvät perustaidot. Pelkkä ulkoaosaaminen ei ole nykyaikaa ja valitettavasti mm. ylioppilaskirjoitukset korostavat edelleen tätä puolta melko selvästi, ns. soveltavuudestaan huolimatta. Keskeisiksi kansalaistaidoiksi katson ainakin tiedonhaun, medialukutaidon, argumentoinnin, analyyttisen ajattelun sekä - paremman sanan puutteessa - arvotietoisuuden.
Sekin on muuten hyvä muistaa, että moni nuori kaipaa lukioon tullessaan hieman lisäaikaa kypsyä valintojen tekijänä.
Keskeisimmät muutokset nykyiseen
Edellä sanotut seikat tarkoittasivat ensinnäkin sitä, että valinnanvapautta ei tulisi lisätä ainakaan itsetarkoituksellisesti - kyseistä asiaahan ei ole juurikaan perusteltu.
Toisekseen lukiossa tulisi tehdä nykyistä selkeämpi jako kaikille pakollisiin, selkeän yleissivistäviin ja vapaavalintaisiin syventäviin kurssin. Edellisissä olisi nykyisiä täyteen ahdettuja kursseja vähemmän tiedollisia tavoitteita. Syventävillä kursseilla voi sen sijaan olla haastetta tässä mielessä enemmän. Tähän liittyen olen ilolla kuullut suunnitelmia siitä, että matematiikassa olisi jatkossa mahdollisesti kaikille yhteisiä kursseja ennen jakautumista lyhyeseen ja pitkään matematiikkaan. Toivottavasti tätä kautta esim. laajan matematiikankin opiskelijat saisivat jatkossa opetusta arkiseen talousmatematiikkaan.
Kolmanneksi lukion tiedollista kokonaiskuormitusta tulisi karsia ja näin vapauttaa aikaresurssia aiempaa vahvemmin taidolliselle opettamiselle. Nämä seikat eivät ole täysin toisensa poissulkevia, mutta tiedollisesti liian täysi opetusperinne on vähintään suuri haaste taitojen opettamiselle. Edellä luetellut keskeiset kansalaistaidot tiedonhausta alkaen tulee olla sisäänkirjoitettuna kaikessa siinä, mitä lukiossa tehdään. Pelkkä lisämaininta opetussuunnitelman johdannossa ei riitä. Nämä seikat tulee huomioida kunkin oppiaineen tavoitteissa ja sisällöissä. Opetuksessa tulee korostua myös käytännön harjoitukset harjoitustöistä keskusteluihin ja itsepohdinnoista ajatusten vaihtoon. Uskon, että taitojen oppiminen on pidemmän päälle sekä yksilölle että yhteiskunnalle paljon hyödyllisempää kuin tiedon pänttääminen. Sitä paitsi, jos hallitsee mm. tiedonhaun ja analyyttisyyden, niin unohtuneet tiedotkin on helppo jäsentää uudelleen. Puhumattakaan siitä, mitä useimmat ammatit nykyään edellyttävät: eivät niinkään ulkoamuistamista, vaan kykyjä.
Ja jotta muutoksissa päästäisiin oikeasti haluttuun suuntaan, pitäisi myös ylioppilaskokeiden muuttua riittävästi uusiutuvien tavoitteiden mukaisesti. Tältä osin olen mieltynyt ehdotuksiin siitä, että ylioppilaskokeissa olisi yleissivistystä - eli esim. edellä mainittuja kaikille yhteisten, mutta nykyisiä tiedollisesti hieman riisutumpien kurssien osaamista - mittaava kaikille pakollinen koe. Tämän lisäksi opiskelijat voisivat valita itse tietyn vähimmäismäärän kokeita niistä aineista, joita he ovat opiskelleet pidemmälle.
Senkin haluan vielä huomauttaa, että olen yrittänyt tässä antaa sisältöä lukion sähköistämiseen. Siinä olisikin mielestäni tärkeää, että mennään sisältö eikä tekniikka edellä. Teknologia on hyvä renki, mutta kehno isäntä.
Näiden seikkojen ohella on julkisuudessa keskusteltu ns. oppiainekoreista sekä siitä, että opinnoissa tulisi yhdistää oppiaineiden rajoja. Näidenkin näkökulmien osalta olisi tärkeää pohtia ensisijaisesti sitä, mitä niillä halutaan. En kuitenkaan lähde niitä heti torppaamaan. Oppiainekorit lienevät yksi keino ohjata opiskelijoiden (näennäistä?) valinnanvapautta. Sinänsä varmaan toimivaa - mutta säilyttäisin siis kaikille pakolliset kurssit kohtuu laaja-alaisina. Ja senkin voin tunnustaa, etten oikein kunnolla tiedä, miten homma toimii mm. IB-lukioissa, joissahan on käytännössä tämäntyylinen malli. Kuulostaa sinänsä mielenkiintoiselta.
Oppiaineiden rajat ylittäviä opintoja vastaankaan minulla ei sinällään ole mitään, joskin oleellisempana pidän sitä, mitä oppiaineita lukiossa on ja mitkä ovat näiden oppiaineiden sisällöt - onko niissä paljon yhtymäkohtia ja/tai päällekkäisyyksiä. Välillä nimittäin tuntuu, että tämä vaatimus oppiainerajat ylittävistä opinnoista perustuu johonkin merkilliseen väärinkäsitykseen siitä, että olisi ylipäätään edes mahdollista opettaa jotain todellisuudesta irrallista ´oppiainetta´.
Yksi käytännön ehdotus oppiainerajat ylittäviin opintoihin voisi olla (hieman steinerkouluhengessä) tutkielmakurssit, joissa opiskelija syventäisi tietojen ohella myös taitojensa hallintaa ja samalla yhdistäisi useampien oppiaineiden erityisosaamista. Näitä voisi olla yksi jokaista vuosikurssia ajatellen niin, että niiden laajuus ja vaatimustaso kasvaisi loppua kohden. Opettajat toimisivat mentoreina ja ohjaajina.
Siinä, että häivytettäisiin kaikki oppiaineiden rajat, näen ainakin sen uhan, että samalla otettaisiin askel pois opettajien vahvasta asianhallinnasta - se kuitenkin lienee nykyisen lukion eräs vahvuuksista. Jos opettaja yrittää opettaa kaikkea, ei hän voi olla nykyisellä tavalla asiantuntija oikein missään.
Muutama yksityiskohtaisempi hajamaininta
Viime aikoina on jälleen ja edelleen keskusteltu ns. pakkoruotsista sekä katsomusaineiden opettamisen tavasta. Otan näihin nyt samalla lyhyesti kantaa.
Ns. pakkoruotsikeskustelussa en ole vielä törmännyt samalla tavalla vakuuttaviin ´pakkoruotsia´ puolustaviin argumentteihin kuin mitä sitä kyseenalaistavilla näkemyksillä on tarjota. Kielitaito on oleellinen osa yleissivistystä, mutta kunkin äidinkielen ohella muiden kielten tulisi olla vapaavalintaisia. Varsinkin näin globalisoituvassa maailmassa. Vaikka näin olisi, en usko, että ruotsin suosio romahtaisi mitenkään välittömästi tai räjähdyksenomaisesti - kai perinteiden ja ruotsin kielen merkityksen pitäisi pitää siitä huoli?
Katsomusaineiden järjestämistapaa koskevassa seikassa olen puolestaan taipuvainen kannattamaan kaikille, uskontokunnasta riippumatonta yhteistä katsomusainetta. Tämän aineen tulisi keskittyä uskonnollisten maailmankatsomusten ohella myös maallisiin maailmankatsomuksiin sekä eettisten kysymysten yleiseen käsittelyyn. Oppiaineessa kunkin opiskelijan henkilökohtaiset katsomuksen muodostuminen tulisi olla keskiössä. Näissä seikoissa - kieltämättä - nykyinen elämänkatsomustieto tarjoaa hyvää esimerkkiä, vaikka sen opetusperinne kaipaakin jäsevöittämistä ja siinä on mahdollista vahvistaa suomalaisen kulttuurin taustojen osuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti