Ihminen ihmiselle

Eräs hyvän opettajan tunnusmerkki on se, että hän suhtautuu oppilaisiinsa kuten muihinkin ihmisiin. Edellyttäen tietenkin, että opettajalla on edes kohtalainen empatian kyky sekä tietyt käytöstavat.

Tämä itsestään selvältä kuulosta asia on tosielämässä helpommin sanottu kuin tehty – etenkin suurissa, jo laitosmaisia piirteitä omaavissa oppilaitoksissa. Taitaa olla jotain tutkimuksiakin, joissa määritellään, että ihmisen on mahdollista hahmottaa yksilötasolla enintään noin kahden sadan ihmisen joukko. Sen jälkeen kasvaa riski, että yksilöistä tulee massaa.

Käytännössä tämä riski näkyy esim. siinä, että jos luokassa on lähemmäksi 30 henkilöä, niin havaintokapasiteetti ei meinaa riittää kaikkien kokemiseen. Toisaalta isoissa oppilaitoksissa tehokkuutta on yleensä viety niin pitkälle, että yhtä opettajaa kohden on aika monta paperia ja yksittäistä säläasiaa, kuten hieman lusmumpien opiskelijoiden asioiden hoitoa.

On tavallaan ymmärrettävää, että opettaja muodostaa suojautumiskeinoja tätä arjen kiirettä vastaan. Yksi niistä on – varmaan monilta muilta virkamiehiltä tuttu tapa – kohdella yksilöitä byrokraattisina ´asiakkaina´.

Hankala ei ole kuitenkaan mahdotonta.

Jos opettaja kykenee kohtelemaan oppilaitaan ihmisyksilöinä, hän on helpommin lähestyttävä. Tämä lisännee (vaikkei sen välttämättä pitäisi) opiskelijoiden kiinnostusta opittavia asioita kohtaan. Lisäksi se saattaa auttaa esim. ns. erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kohdalla. He saattavat ilmaista huolensa aikuiselle pykälää helpommin *.

Lisäksi opettajan ´nuorten maailman´ tuntemus todennäköisesti vahvistuu. Ja on syytä muistaa myös kasvatuksellinen aspekti. Millaista mallia me opettajat haluamme esittää toisiin ihmisiin suhtautumisesta – nuivaa vai läheistä?

Toki tämä, kuten niin moni muukin asia, on kiinni sekä resursseista että yksittäisen opettajan valinnoista. Kuinka huomio kasvatus- ja opetustyössä voidaan ohjata oleelliseen? Esim. aivan jokainen palaveri ei välttämättä edistä kasvatus- ja opetustyön keskeisiä tavoitteita, ja aivan jokaisen tuntisuunnitelman hiominen vielä pidemmälle ei tuo aina ehdotonta ´lisäarvoa´ :)

-----

* Tulipa mieleeni myös eräs opiskelija, jonka kohdalla olimme opettajien kesken huolissamme tämän – sanotaanko nyt vaikka – kovuudesta. Minäkin sitten hänet ensi kerran tunneillani kohdatessani aluksi ajattelin, että mikäköhän tyyppi tämä oikein on – ja hän istui pulpetissaan tiukka ilme kasvoillaan. Sitten jostain syystä aloin katsoa häntä silmiin ja kenties jopa hieman hymyilemäänkin, ja kas, hänenkin ilmeensä suli hymyyn ;)

Ps. Käytin tietoisen tahallaan oppilas ja opiskelija sanoja rinnakkain – aika rohkea veto, vai mitä? :)