En vanno kuolevani lippumme puolesta

Itsenäisyyspäivä aiheuttaa minulle päänsärkyä. Ihan jo alkaen siitä, että aattona olen velvoitettu työni puolesta olemaan salissa, jossa lähes kaikki vannovat laulaen kuolevansa siniristilipun puolesta. Ensi vuonna taidan jäädä minäkin salin takaosaan valvomaan opiskelijoita – mikä on ainakin siltä osin harmi, että onhan kyseessä myös syksyn ylioppilaiden lakkiaisjuhlat.

Muutoinkin tuntuu siltä, että jo pelkkä juhlimisesta kieltäytyminen on eräänlainen kansallinen tabu, puhumattakaan vähäisestäkin kritiikistä päivää kohtaan. Uskonnolliset juhlat ja varsinkaan niiden uskonnollinen sisältö eivät tule aivan samalla tavalla jokaisen arkeen kuin “hyvä itsenäisyyspäivä” – etenkään tällaiselle uutisaddiktille :)

Suurin päänsärky itsenäisyyspäivästä syntyykin itsenäisyyspäivän näennäisen itsestäänselvyyden, joka paikkaan tunkeavuuden sekä sen sisällön määrittelemättömyyden yhdistelmästä. Tällainen yhdistelmä on vähintäänkin epä-älyllinen ja potentiaalisesti jopa vaarallinen. Nykyinen tapa viettää itsenäisyyspäivää on omiaan luomaan vaikutelmaa siitä, että kansallinen yhtenäisyys  ja varsinkin kansallinen itsemääräämisoikeus voisivat olla kestäviä itseisarvoja.

Ja vaikka nationalismi oli aikanaan hyvä yhdistävä tekijä silloin, kun oli syytä irtaantua tsaarin ja bolsevikin vallasta sekä puolustautua kommunistista diktatuuria vastaan, niin onpa tällä samalla aatteella mm. yritetty sulkea pois “väärin” poliittisesti ajattelevia ja kohdeltu kaltoin sekä omia kansallisia vähemmistöjä että miehityksen yhteydessä vangittuja “vääränlaisia” ihmisiä. Viittaan nyt esimerkiksi punaisten, saamelaisten sekä venäjänkielisten kohteluun.

Nykyinen tapa juhlia itsenäisyyspäivää ei ole omiaan tuomaan esille tätä ristiriitaa – ja sitä kautta johdatella juurikaan pohtimaan sitä, mikä historiassamme ja tässä hetkessä on aidosti tärkeää, kestävää ja säilyttämisen arvoista. Päinvastoin, nationalismiin voidaan verhota mm. ilmiselvä rasismi sekä yritys säilyttää illuusio nurkkakuntaisesta kansallisesta yhtenäisyydestä - ja näitä asioita voidaan jopa yrittää väittää perussuomalaisiksi piirteiksi! :)

Niin, ja onhan sekin jo mielenkiintoista, kuinka itsenäisyyden juhliminen on hyvin suurelta osalta sotien ylistämistä. Kuinkahan moni suomalainen edes muistaa, miten ja milloin Suomi oikeasti itsenäistyi? Retorisesta voisi myös kysyä, miksi emme juhli rehellisemmin sodissa saavutettuja ja silloin sangen tärkeitä torjuntavoittoja jonakin suoremmin niihin liittyvänä juhlapäivänä – niitähän riittäisi.

Sekin on mielenkiintoista, kuinka useat suurimmista nykyisistä kansallisista ylpeyden aiheista – kuten vaikkapa suuryrityksemme tai useat urheilusankarimme – ovat myös niitä, jotka tehokkaimmin välttelevät verojen maksua ja sitä kautta osallisuuttaan nyky-yhteiskunnan ylläpitoon.

Erityisen huolissani olen kuitenkin nuorista. Muistanhan itsekin, kuinka nuorena on tärkeää löytää “omat porukat” ja kuinka vetovoimainen vaihtoehto joka paikkaan tunkeva isänmaallisuus voikaan olla, nimim. Suomen MM-kultaa vuonna -95 juhlinut :) Myös tänäpäivänä koulumaailmassa näkee konkreettisesti senkin, kuinka otollista maaperää nuoret voivat olla mm. muukalaisvihamielisyydelle. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa?

Itsenäisyyspäivän lauluja ja juhlallisuuksia ei voi pitää kasvatuksellisesti kovinkaan onnistuneina – ei nuorille eikä oikein aikuisillekaan :)

Näiden seikkojen vuoksi minusta olisikin parempi, että juhlistaisimme nykyisen kaltaisten itsenäisyysjuhlien sijasta esimerkiksi demokraattisen, tasa-arvoisen ja suvaitsevaisen yhteiskunnan juhlaa. Siinä sivussa voisi kunnioittaa veteraaneja diktatuurin torjumisesta, suuria ikäluokkia hyvinvointivaltion rakentamisesta ja meitä “pullamössöjä” pehmeiden arvojen esille nostamisesta. (Mistäs sitä kunnioittaisikaan nykylapsia ja -nuoria? :) )

Että oikein hyvää kaikille! :)