perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan


Persujen rasistisiivessä on parikin henkilöä saanut tuomiot joko kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tai uskonrauhanrikkomisesta. Tämä on herättänyt keskustelua viharikoksista ja sananvapaudesta.

Asia on mielestäni varsin yksinkertainen.

Aluksi on syytä kysyä, hyväksymmeko sen, että kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa kenestä ja mistä tahansa. Myös sellaista, joka vahingoittaa tai voi vahingoittaa toista ihmistä.

Jos emme hyväksy tätä eli hyväksymme sananvapauden(kin) rajallisuuden, niin sitten pitää miettiä – kenties kiinnostavinta kysymystä – sananvapauden rajoista. Eli jos sinusta esimerkiksi Halla-ahon saamat tuomiot eivät olleet perusteltuja, niin mikä olisi sellainen kuviteltu rikos, joka puolestaan olisi rikoksen tunnusmerkit ylittävä rikos. Miten se eroaisi Halla-ahon toimista?

Minusta kansanryhmää vastaan kiihottaminen on perusteltu rikosnimike. Yhteiskunnalla tulee olla keinoja puuttua ilmeisiin vihanlietsontoihin. Sen sijaan uskonrauhan rikkomista en oikein ymmärrä. Uskonto ei pysty luokkaantumaan. Sen sijaan kansanryhmää vastaan kiihottaminen käsitykseni mukaan suojelee – tai ainakin se voisi suojalla – tietyn uskonryhmän jäseniä, siis ihmisiä.

Siitäkään ei mielestäni ole epäselvyyttä, etteivätkö Halla-ahon sanat yleistysten ja valheiden kautta solvaisi ja panettelisi tiettyjä kansanryhmiä. Sen sijaan tässä viimeisissä oikeudenkäynnissä – tai ainakin sen uutisoinnissa – ihmetytti keskittyminen pääasiassa yhteen ainoaan kirjoitukseen, ja vieläpä sen yksittäisiin sanamuotoihin. Mielestäni, tässä tapauksessa, Halla-ahon kirjoituksia olisi tullut tarkastella kokonaisuutena. Se oli toki hyvää, että oikeus arvioi myös kirjoituksen motiiveja ja julkaisun asiayhteyksiä - halla-aholaisethan saivartelisivat mielellään yksinomaan kirjaimista.

Halusimmepa tai emme, yhteisöissä ja yhteiskunnissa on sääntöjä. Niiden avulla määritellään mm. sallitun ja ei-sallitun raja. Mielestäni me yksilöt ansaitsemme yhteiskunnan turvan olemisellemme – tämä koskee myös sanallista vihanlietsontaa. Tämä on erityisen tärkeää tällaisena muukalaisvihamielisyyden ja islamin vastaisuuden aikakaudella.

Asia on yksinkertainen, näin periaattellisella tasolla. Oikeus on tehnyt päätöksensä yksittäistapauksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti