Haavisto-hypestä

Nythän on niin, että sitä ei saisi nauttia edes hetkeä siitä, että Suomen presidenttivaihtoehdot eivät ole Väyrynen ja Niinistö, vaan Haavisto ja Niinistö. Se on yhtälailla väärin kuin kaikkinainen innostuminen politiikasta. Ei pitäisi myöskään ihmisten toitottaa ääneen ehdokkaitaan. Hiljaa saisivat äänestää, ja kaipa tähän voisi jotenkin yrittää sen vaalisalaisuudenkin ympätä :)

No joo, tunnetta on tosiaan pelissä. Jytkyn jäljiltä jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Tiedä, vaikka politiikka palaisi pidempikestoisestikin ihmisten arkeen ja arkisiin keskusteluihin. Olisikohan tässä jopa käymässä jonkinlainen vasemmistoradikalismin vuosikymmenten jälkeisen vastareaktion vastareaktio?

Kovin suurta kovaa valtaahan tässä pelissä ei sentään ole jaossa ja tältä osin kyseessä lienee eräänlainen henkilövaaleista innostuneiden hämääminen. Mutta jos nyt kuitenkin on tällainen kisa, niin kai sitä kakkoskierroksestakin saa olla kiinnostunut, hieman innostunutkin kenties? (Näiden vaalien jälkeen voidaan toki päättää, että kahdestoista on viimeinen.)

Ja mitä näiden vaalien kakkoskierroksen valintaan tulee, niin eipä tuo kakkosta jo ekalla kierroksella äänestäneelle kovin vaikeaa ole :) Äänestän ennemmin tulevaisuuden kuin menneisyyden puolesta. Äänestän enemmin rauhantyön, ympäristön ja kansalaisyhteiskunnan kuin elinkeinoelämän ja rahakurin puolesta. Ihan siis jo niiden oikeuden valtaoikeuksien vuoksi. Tässä valitaan ulkopolitiikan johtajaa globalisoituvaan maailmaan, ei uuden talouskriisin selättäjää.

Kokemuksen määrässä ehdokkaiden välillä tuskin on mitään merkittävää eroa. Erot liittyvät enemmän laatuun.

Symboliarvoakin kakkoskierros lienee jo sinällään omiaan vahvistamaan – ja siltäkin osin valinta on selkeä. Ennemmin punavihreä kuin porvari.  Ja koska olen nähnyt jo aivan liian monta haastattelua, jossa paikallinen mies perustelee Niinistön (!) äänestämistään Haaviston (!) seksuaalisella suuntautumisella, niin alkaahan silläkin asialla olemaan väliä. Ei pitäisi, ei sitten missään nimessä.

Samalla tämä on aikamoinen todiste siitä, että seksuaalinen suuntautuneisuus tulisi selvästikin lisätä perustuslain yhdenvertaisuuspykälään ihan erikseen mainittuna asiana. Meinaan nimittäin, että jos nämä haastatellut pääsevät valitsemaan työntekijöitä, niin tokkapa nuo silloinkaan valitsevat homoksi tietämäänsä henkilöä. Vaikka tällainen menettely on siis jo nytkin vastoin laki, mutta niin selvä näiden henkilöiden asenne on ollut.

Ja kieltämättä, on tässä vähän sitäkin, että olisihan se melko hienoa, jos Suomi olisi ensimmäinen maa, jossa valtionpäämiehenä, siis koko valtakunnan edustajana, olisi vaaleilla valittu seksuaalivähemmistön edustaja. Noin niin kuin naispresidenttiyden jatkeeksi. Siinä olisi melkoista symboliarvoa ja vähän viestiäkin koko maailmalle. (Mutta saivartelijoiden varulta korostan nyt varmuuden vuoksi, että painavimmat argumentit tulivat jo tuolla edellä :) )

Tällä hetkellä alkaa suorastaan tuntua siltä, että pian meillä on presidentti, joka todennäköisesti on valittu presidentiksi juuri siksi, ettei tämä ole homo. Sen verran lähelle kannatusero saattaa mennä ja sen verran näitä homofobisia äänestäjiä tuntuu olevan. Ratkaiseva ero saattaa olla siinä. Ja siinäpä sitä symboliarvoa vasta olisikin, ja joituisihan se ´koko kansan presidenttiyskin´ vähän uuteen valoon…

Mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. Nimittäin puhuuhan Niinistön puolesta – ainakin toistaiseksi – melko moni muukin asia. Pelkään, että yleinen konservatiivisuuskin on yhteiskunnassa melko vahva. Sitä ei käy kiistäminen, eikö tämä kysymys painaisi vaakakupissa. Haavisto saa liberaalien ja Niinistö konservatiivien äänet, vaikka mistään äärityypeistä ei ole kummankaan kohdalla kyse.

Toisekseen jos katsoo ensimmäisen kierroksen puoluejakaumaa – vaikka sitä ei pidäkään henkilövaaleissa liiaksi tuijottaa – niin, onhan Niinistö tässäkin tarkastelussa vahvoilla. Veikkaan edelleen, että Niinistölle on menossa iso osa kristillisten, kepulaisten ja persujen äänistä. Haavisto lienee kerännee ääniä lähinnä vasemmistosta ja RKP voinee jakaantua, vaikka tässä kisassa hieman heidän liberaaliuttaan epäilenkin. Kolmanneksi on myös tämä maantieteellinen kysymys. Niinistöllä lienee vahvemmat asemat koko maassa, ja se on ehdottomassa enemmistövaalissa ”melko” tärkeä juttu.

Tämäkään ei kuitenkaan ole koko kuva. Kaksinkamppailussa vahvistuvalla ja heikkenevällä kannatuksella on taipumus ruokkia omaa kehitystään – kehityssuunta on vahvasti Haaviston puolella. Mutta riittääkö aika (ja rahat)?

Olisihan se hienoa, jos Suomen kansa päättäisikin tempaista ja valita ennakkosuosikin sijasta vapaamielisemmän, modernimman ja seurauksiltaan todennäköisesti merkittävämmin vaihtoehdon. Sama myös hieman toisinpäin: Olisi ankeaa, jos valituksi tulee henkilö, joka on käynyt pienimuotoista kampanjaa viimeiset seitsemän vuotta, mutta varsinaisen presidentinvaalikampanja-ajan on keskittynyt lähinnä kaiken välttelyyn.

Lisäksi yleinen aavistushan on, että Niinistö on petaamassa itselleen hyvin pitkälti eläkevirkaa, ja häneltä ei odoteta kovinkaan paljoa presidenttinä. Sen sijaan Haavistossa on vahvaa potentiaalia uudeksi Ahtisaareksi. Hänellä on yhden ja jopa kahden kauden jälkeen vielä aikaa keskittyä kansainvälisiin töihin vanhalla pohjalla ja presidenttiyden tuomalla uudella arvovallalla.

Haaviston puolesta puhuu kuitenkin vahvimmin tuote itse. Eikä se rajoitu edes tässä mainittuihin seikkoihin, vaan myös – vai ennen kaikkea – vakuuttavaan esiintymiseen. Tästähän se hype lähti, eikä suinkaan mistään muusta. Nyt olisi siis tärkeää, että Haavisto pääsisi esittäytymään mahdollisimman monessa torppassa. Ei jäisi äänestäminen ainakaan pelkkien mielikuvien varaan tai suoranaiseen tiedon puutteeseen.

Siksikin innostuminen Pekasta on ihan paikallaan :)

---

Ps. Ja mitä tulee puolisoihin, niin ainakin Niinistöhän näyttää – jostain syystä – ottaneen Jenninsä toiselle kierrokselle ekaa huomattavasti näkyvämmin mukaan. Minusta Haaviston pitäisi tehdä sama, vaikka tämän ei pitäisikään olla mikään pariskunnan valintakisa. Luulen silti, että Antonio voisi sulattaa aika monet muutkin sydämet kuin tuon kuuluisan ´sinisilmän´ :)

Eikös presidentti voisi edustaa tulevaa?

Do diih, sitä olisi sitten taas tilaisuus osallistua uuden Kekkosen valintaan. Tänään, voi hurjaa.

Ajoittain tuntuu vähän siltä, että melko monen äänestäjän suhtautuminen presidenttiin muistuttaa pitkälti lasten uskoa joulupukkiin tai satujen kuninkaisiin: sitä periaatteessa tietää, että joulupukkia ja kuninkaita ei ehkä olekaan, mutta sitten toisaalta kuitenkin… jospa presidentti osaisikin kertoa, mikä on oikea vastaus parveketupakointiin, kuntauudistukseen, nuorten työllisyyden tai EU-kuvioihin. Onhan se ´arvojohtaja´ sentään :)

Ja onhan tällaisissa henkilövaaleissa jotain saamaa draivia kuin tosi-tv:n pudotuskisoissa. Jokainen pystyy ottamaan kantaa, kuka ehdokkaista on edustavin, kokenein tai antaa säpsäkimpiä 15 sekunnin vastauksia tv-tentaattorin kysymyksiin. Näissä kisoissa pääsee fanittamaan!

Näin hauskoja kisoja ei kannata pilata sillä, että todellisuudessa tässä ollaan valitsemassa vallaltaan jotain ministerin tasoista hahmoa, jolla katsotaan olevan jonkin sortin yleisempääkin symboliarvoa – mihin ja millaista, siitä en ole oikein varma.

Tuntuu siltä, että nykyään lähes mikä tahansa muu politiikan osa-alue voisi mahdollistaa kiinnostavampaa poliittista keskustelua kuin ulkopolitiikka. Naton vastustamisen tarmokkuuden tasot eivät johdata kovinkaan pitkälle. Muutoinhan ulkopolitiikan johtaminen – yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa – on lähinnä vähemmän julkisia kahdenkeskisiä neuvotteluita kolmansien osapuolten kanssa sekä päätöksiä siitä, minne suomalaisia rauhanturvaajia lähetetään. Ulkopolitiikka vaikuttaakin konsensuspolitiikan kenties viimeisimmältä, mutta ainakin vahvimmalta sarakkeelta.

Se symboliarvokin taitaa rajoittua pitkälti siihen, mitkä ovat uudenvuodenpuheen painotukset ja millaisia kuvia iltapäivälehdet saavat linnanjuhlien isäntäparista. Koko kansan presidentin arvojohtuudella saattoi olla jotain merkitystä vielä silloin, kun oli sodan haavojen nuoleskelun aika. Hiihto, pientalonpoikaisuus ja Armi Kuusela, - kele!

Joo, ei tosiaan ollut omat vaalikiimat aluksi kovinkaan kaksiset – enkö tiedä, ovatko ne sitä vieläkään. Aluksi kuitenkin pohdin, että tutkailenpa kolmea mahdollista ehdokasta, Arhinmäkeä, Biaudet´a ja Haavistoa, vaikken uskonut kenellekään heistä olevan mahdollisuuksia oikein mihinkään. Paljonpa sitä silloin arvasi.

Melko pian hylkäsin kolmesta vaihtoehdostani kaksi. Toinen lähti yksipuolisuutensa vuoksi ja toinen ärsyttävyytensä. Tärkeydestään huolimatta, ei pelkän tasa-arvoisuuden ja ihmisoikeuksien toistaminen joka välissä ihan riitä. Ja joskus sentään – kaikista epäilystäni huolimatta – olen yrittänyt tykätä Arhinmäestä. Tähän yritykseen tuskin on enää paluuta.

Ja sitten on ne vanhat patut, joiden kehutaan olevan niin kovin kokeneita. Ikään kuin kokemuksessa merkitsisi yksinomaan määrä, eikä laatu lainkaan. Niinistöhän hallitseekin lähinnä yhteiskunnan säästämisen pahoinvoivaksi, Lipponen ärisemällä johtamisen ja Väyrynen kulissien takaisen kähminnän. Siitäkään en ole aivan vakuuttunut, saako näistä herroista arvoja esille yhtään sen enempää kuin Suomen Kuvalehden syntymäpäivät-ilmoituksista.

Tunnustan toki sen, että myös minun äänestyspäätökseni syntyi pitkälti tunnepohjaisesti. Maailma nimittäin muuttuu, ja jos kerran presidentistä ei pystytä luopumaan jokseenkin tarpeettomana, niin voisihan se edes edustaa muuttuvaa yhteiskuntaa tulevaisuuspainotteisesti. Kuudessa vuodessa yhteiskunta ehtii muuttumaan jo jonkun verran :)

Se olisi nimittäin ihan oukki doukki, jos tuleva presidentti edustaisi sanoissaan, teoissaan ja olemuksessaan menneisyyteen tarkertumisen sijasta yhteiskunnallista liberalisoitumista. Ja tuskin siitäkään on haittaa, että Haavistolla on selkeää konkreettista kokemusta siitä, että maailma ei ole enää pelkkä ´länsi´ eikä kansainvälinen politiikka pelkkää valtioidenvälisyyttä. Puhumattakaan pelkän talouden tai kansallisen edun painottamisesta.

Siksi – olemassa olevista vaihtoehdoista, ja pekkamaisen hillityllä varmuudella – Pekka :)

---

Ps. Pientä lisäsuolaa vaaleihin on tuonut kitinä gallupeista: ei saisi äänestäjä käyttää julkista tietoa äänestyspäätöksessään – ei ainakaan enää silloin, kun vaalikampanjat pääsevät lopulta käyntiin. Äänestystaktikointia saa tehdä vain eduskuntavaaleissa kun ratkaistaan se, kenestä tulee seuraava pääministeri – ainakin siihen saakka, kunnes puolue keksii vaihtaa puheenjohtajaansa.

Vuosi 2011

Viime vuotta voisi kai kuvailla lontoonmurteella sanomalla, seim ou, seim ou. Sama työ, sama koti, sama parisuhde, sama moottoripyörä, sama mökki, samat kaverit ja samat aatteet. Kuntoiltuakin tuli, ihan kivasti vieläpä. Eipä siis kummempia.

Tai no joo, aloitinhan minä tämän blogin pitämisen. Olen tässä ikään kuin vähän toteuttanut itseäni, katsos.

Niin, ja käytiinhän me jonkun kerran lääkärissä toteamassa, että jotain siellä Peipen (puspusin) mahassa kasvaa. Pitäisi kuulemma siltäkin osin helpottaa ensi vuoden kesäkuun puolivälin paikkeilla, joten eipä kai se mitään vakavaa ole.

Juu, tätä kai se vakaa elämä on. Mikäs tässä – eteenpäin!

---

Ps. Pitäisi muuten ehdottomasti muuttaa kalenteria niin, että kalenterivuosi noudattelisi kouluvuotta. Määritteleehän kouluvuosi jo nytkin kaikkien lomat. Ja sitä paitsi, koska meille opettajille ei kuitenkaan lähivuosina luvata parempaa palkkaa tahi leppoisampia työoloja, niin kyllä ainakin minua lämmittäisi edes tämä kalenterin muutosasia. Vähintään seuraavaan yt-aikaan saakka.