Aloitan tämän laatimalla itselleni pienoisen politiikkakoneen. Otan viisi mielestäni keskeistä poliittista vastakkainasettelua ja asetan itseni ääripäiden väliselle janalle. Olkoon janojen vaihteluvälinä se perinteinen 1 – 5. Lopuksi heitän itselleni vielä yhden kokoavan avoimen kysymyksen.
Katsotaan, mitä tästä tulee :)
1. Ihminen vai talous?
Kyseessä on perinteinen talouden vasemmisto-oikeisto-vastakkainasettelu. Kumpi tulee ekana, tavallisen yksilön hyvinvointi vai talouden kokonaisetu, se kuuluisa talouskasvu? Sosialismi vai kapitalismi, etten sanoisi :) Tällä janalla asemoin itseni kohtaan 2.
Mielestäni talouden pitää palvella ihmisiä, ei toisinpäin. Markkinoiden vapaa toiminta ei ole itseisarvo, vaan väline ihmisyksilöiden hyvinvointiin. Ja talouden kokonaisuudessa, jota voidaan kutsua kansantaloudeksi tai yhteiskunnaksi, täytyy mielestäni huomioida jokaisen yksilön mahdollisuudet sekä toteuttaa itseään että tulla toimeen sekä materiaalisesti että fyysisti ja henkisesti.
Luokittelen itseni sosiaaliliberalismin sekä säädellyn markkinatalouden kannattajaksi. Meillä on liikaa esimerkkejä siitä, kuinka liian vapaana annettujen markkinoiden toiminnasta on koitunut lähinnä ongelmia. Viimeksihän tämä on nähty nykyisessä talouskriisissä ja erityisesti siellä, missä rahoitusmarkkinat saivat huseerata turhan vapaasti (esim. USA ja Irlanti). Samainen syyhän löytyi Suomen 90-luvun laman syvyyden taustalta.
Toisaalta pohjoismainen hyvinvointivaltio on kerta toisensa jälkeen osoittanut toimivuutensa. Siksi onkin sääli, että nykyään siitä ei tunnuta juuri piittaavaan. Oliko oikeasti muka niin, että tarvitsimme Neuvostoliiton kaltaisen totalitaarisen pysähtyneisyyden valtakunnan pitämään useat eurooppalaiset yhteiskunnat jonkinasteisessa tasapainossa vai missä on vika? Nyt painotus tuntuu olevan aivan liiaksi markkinatalouden puolella.
2. Yksilö vai yhteisö?
Tämä on eräänlainen jatkokysymys edelliseen, joskin nyt huomio on perinteisen vasemmisto-oikeisto-jaon yhteiskunnallispoliittisessa puolessa ja siinä, korostammeko yhteiskunnassa enemmän yksilöä vai yhteiskuntaa. Tähän vastaan ehdottomasti 3 :)
Näiden näkökulmien tulee olla tasapainossa. Tämä ihan vain siksi, että kaiken sosiaalisen eli ihmisten välisen taustalla on yksilöiden ja yhteiskunnan välinen jatkuva vuorovaikutus. Ihminen on sosiaalinen eläin.
Jostain syystä tällainenkin yksinkertainen yhteiskunnallinen näkökulma tuntuu usein unohtuvan. Esim. työttömyydessähän saatetaan korostaa aivan turhan painokkaasti joko yksilön omaa mokaa (oikeisto) tai vain ja ainoastaan yhteiskunnan roolia (jyrkkävasemmisto). Tasapaino.
3. Ympäristö vai talous?
Nyt hypätäänkin perinteisestä vasemmisto-oikeisto-jaosta tuoreimman poliittisen pääaatteen saralle, eli ympäristönäkökulmaan. Perinteisestihän ympäristö ja talouskasvu on totuttu asettamaan keskenään vastakkain – ja toki tätä vastakkainasetelua voi perustella esim. sillä, että talouskasvu on omiaan tapahtumaan ympäristön kustannuksella. Nyt vastaan 1 ½.
En oikein näe muuta hyväksyttävää tulkintaa kuin kestävän kehityksen. Se, että joka välissä vedotaan, että rahat eivät riitä, ei ole kovinkaan kestävä perustelu tuhota nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksia elää tällä planetaalla. Etenkin, kun elämme tällaisessa materiaalisessa yltäkylläisyydessä. Myös se, että kaikessa luotetaan teknisten innovaatioiden pelastavan meidät ongelmilta, on melkoisen laiska vastaus.
Mutta tosiaan, meidän tulisi sekä yhteiskuntana että ihmiskuntana toimia vahvasti niin, että elämämme olisi ekologisesti kestävää. Tämä edellyttää – kuten aiemmatkin suuret vallankumoukset – suuria panostuksia, se ei tapahdu pelkällä valistuksella.
En kuitenkaan vastannut ykköstä. Tämä siksi, etten kannata missään fundamentalismia, mitä tässä tapauksessa voisi edustaa esim. linkolalainen maailmankuva. Äärimmäisen tiukka linja ja kova moraalinen paine yksilöä kohtaan ei ole omiaan vahvistamaan ympäristöaatteen yleistä hyväksyttävyyttä – mikä on kuitenkin itse asian kannalta äärimmäisen tärkeä asia.
Ja tiedän toki senkin, että oma motukkani ja kesämökkini eivät ole maailman kestävämpiä juttuja, vaikka mökin osuus energiasta tuotetaankin uusiutuvan hinnoilla. Tämä on sitä yksilötason haastetta – jonka ei pitäisi liiaksi hämätä siltä, että nykyisiä kansainvälisiä ympäristösopimuksia yritetään ratkoa kansallisten etujen pohjalta rakentuvissa neuvottelujärjestelmissä ja suurten, voittoa tavoittelevien yritysten harjoittaman vahvan lobbauksen alaisuudessa. Tasapainoa voisi kai vaatia tähänkin kokonaisuuteen.
4. Arvoliberalismi vai arvokonservatismi?
Tämän vastakkainasettelun on tarkoitus mitata niitä talouden ja muiden ´kovien´ asioiden ulkopuolella jääviä seikkoja – tiedäthän, esim. eduskunnassa olevat ns. ´omantunnonkysymykset´ eli sellaiset kysymykset kuten seksuaalivähemmistöjen asemasta tai abortista. Vastaan tähän varmuuden vuoksi pelkän ykkösen sijasta 1 ½, koska tulkitsen tämän vastakkainasettelun kuitenkin hieman näitä yksittäisiä kysymyksiä laajempana suhtautumisena yhteiskunnan arvopohjan muutokseen.
On tärkeää, että katse on selvästi yksilöiden vapautumisen jatkokertomuksessa. Ja tässä kertomuksessa sellaiset seikat, kuten kirkko, ovat olleet omiaan toimimaan jokseenkin turhina jarruina. Toisaalta on kuitenkin hyvä muistaa, että jo demokratian periaatteiden mukaisesti tulee huomioida yhteiskunnalle sopiva muutostahti. On nimittäin oikeastaan ihan hyvä, että yhteiskunnat eivät muutu sillä vauhdilla kuin nuorten kiihko sitä haluaisi tai joku sisustusmuoti tahtoisi kotejamme muuttaa. Puhumattakaan markkinoiden kvartaalitaloudesta.
5. Kansallisvaltio vai kansainvälisyys?
Mielestäni tämä on eräs varsin keskeinen osa nykyistä politiikkaamme. Ainakin tämä on isompi kysymys kuin suomalaisessa keskustelussa ainakaan vielä toistaiseksi tunnustetaan. Kyse on siitä, kumpaa tasoa korostamme enemmän politiikanteossa, kansallista vai kansainvälistä. Jostain syystä meillä tunnutaan ottavan edelleen – vasta 1800-luvulla yleistynyt – kansallisaate eräänlaisena ikuisena touutena. Vastaukseni on 4 ½.
Mitä enemmän pohdin kansallisuusaatetta, sitä vanhemmin koen sen – poliittisessa mielessä – jokseenkin turhaksi. Osana identiteettiä ja kulttuuria sillä lienee jokin merkitys, vähän kuten sopivissa määrin jollakin maakuntaidentiteetillä. Mutta että poliittisena aatteena, voi voi. Maailmasta on tullut monessakin mielessä globaali – on globaaleja markkinoita, ympäristöongelmia ja ihmisten enemmän tai vähemmän vapaata liikkuvuutta. Ja silti me edelleen öhötömme jotain abstraktia kansallista suvereniteettiä ja kansallista omaa etua.
Puolikkaan pudotin vastauksestani kuitenkin siksi, että ei tässäkään seikassa ole syytä mennä äärimmäisyyteen. Tällä tarkoitan sitä, että ei kansainvälisyyttäkään pidä ajaa ja edistää pelkästään sen itsensä vuoksi. Tarkoitus ei saa pyhittää keinoja. Mutta EU:n kehittämisestä on äärimmäisen hyvä jatkaa, demokratiaa ja avoimuutta unohtamatta. Puhumattakaan muusta, yleisestä kansainvälisestä yhteistyöstä. Esim. YK:han tarvitsisi suurremontin.
Avoin kysymys: Mitkä ovat mielestäsi kaikista tärkeimmät yhteiskunnalliset arvot?
Arvoilla tarkoitan yksinkertaisuudessaan (ja ilman sen kummempia ontologisia pohdintoja) sellaisia seikkoja, joille ei enää keksi taustasyitä, vaan ne ovat perimmäisiä syitä itsessään. Näiden asioiden kohdalla et siis enää keksi vastausta miksi-kysymykseen, vaan joudut toteamaan, mutku X (X = arvo) :) Ja usko muuten pois, sen kummempaan me ihmiset emme kykene. Tämän vahvempia totuuksia ihmisten välinen maailma ei sisällä. Arvot ovatkin subjektiivisia ja ne perustuvat järjen ohella myös tunteeseen.
Olen havainnut, että minulle tällaisia yhteiskunnallisen keskustelun ja ajattelun eräänlaisia tausta-arvoja ovat ihmisoikeudet ja ympäristö – se, että kunnioitamme lähtökohtaisen tasavertaisesti toinen toistamme ja siinä sivussa muistamme myös sen kestävän kehityksen. En tiedä tämän tärkeämpää.
Se, että kyse on eräänlaisista itseisarvoista, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näitä asioita voisi perustella esim. pragmaattisilla syillä. Ja jos sille tielle lähdettäisiin, saatettaisiin päätyä jonkin sortin väännökseen kuuluisasta Churchillin luonnehdinnasta demokratiasta: ”Nämä arvot ovat mahdottoman kyseenalaisia arvoja – lukuunottamatta kaikkia muita vielä kyseenalaisempia arvoja, joiden nimiin on historian saatossa vannottu.” :)
---
Ps. Churchillin sanotaan muuten vissiin sanoneen – opin tämän tänään – myös, että paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti