Tämä on jonkin sortin jatkokirjoitus aiemmalle politiikkatestiin vastaamiselleni. Nivon sen pohjalta omalta osaltani eduskuntapuolueet jonkin sortin järjestykseen niiden nykyisten linjausten perusteella.
Yksiselitteisesti parhaiten ajatus- ja arvomaailmaani edustaa tietenkin vihreät – jaanhan kyseisen puolueen kanssa saman arvopohjan. Käsitykseni mukaan nimittäin vihreiden toiminnan taustalla ovat juurikin ihmisoikeudet ja ympäristö, joskus tosin toisessa järjestyksessä :) Puoluekannan vaihtoon ole oikein mitään syitä, ei pois työntäviä eikä johonkin muualle vetäviäkään. Vihreille ei nimittäin valitettavasti löydy oikein minkäänlaista haastajaa ja vihreiden toiminta on – edustuksellinen ja parlamentaarinen realismi huomioiden – tarpeeksi lähellä tausta-arvoja.
Mutta eipä sillä, tokihan vihreistäkin voi keksiä mussutettavaa. Ei sekään mikään erehtymätön ja kaikkivoipa ryhmittymä ole – tällaiseen uskominen olisi kai sitä kuuluisaa fanatismia. Vihreissä minua vieroksuttaa mm. tietynlainen ehdottomuus sekä tähän liittyvä eräänlainen normi. Näillä seikoilla viittaan – ”ehkä” hieman kärjistäen – yhtäältä jokaikisen luonnonvaraisen maatilkun suojeluvimmaan ja toisaalta oletukseen siitä, että jokainen vihreä jakaisi tämän saman vimman. No, eihän se tietenkään ihan näin ole – ja siksi osa pettyykin karvaasti, kun oma vimma ei saakaan odotettua vastakaikua vihreistä.
Lisäksi minua harmittaa vihreissä tietynlainen tehottomuus, ja kyllä, myös vihreiden heikko kannatus :) Edellisellä tarkoitan sitä, että vihreät jäävät helposti nysväilemään keskenään jonkin alati paisuvan periaateohjelmansa pilkkuja ja yksittäisiä sanavalintoja siitä, että muistetaanhan nyt varmasti mainita sekin vanhainkoti ja Keskuspuiston näre. Sitten ohjelma jääkin ´puolueen sisäiseen käyttöön´ ja äänestäjät vähän ihmettelevät, että mitäpä muuta ne vihreät oikein ovat kuin ympäristöä ja yleistä reiluutta.
Mutta ei vihreiden potentiaalin verrattu heikko kannatus sentään kokonaan vihreiden omaa mokaa ole. Suurempi syy lankeaa niille äänestäjille, jotka sympatisoivat vihreitä, mutta päätyy sitten kuitenkin äänestämään jotain viherpesun suorittanutta puoluetta, koska ´aina ennenkin olen näitä äänestänyt´ ja ´se olisi presidenttinä varmaankin ihan edustava´. Tutkimusten mukaan tällaisia äänestäjiä on paljon.
Jos tälle tielle kerran on lähdetty, niin kyllähän se yksi joku vihreiden valtuuskunnan tai neuvoston henkilövalintatilanne oli melko jännä. Olo tuntui kuin olisi eksynyt kepun tilaisuuteen. Ketään ei kiinnostanut henkilöt, heidän tekonsa tai tavoitteensa. Sen sijaan nähtiin hirveästi vaivaa vain siihen, että jakautuuhan jäsenet mahdollisimman tasaisesti asuinkuntien ja sukupuolten välillä. Niin no, tuo jälkimmäinen ei olisi ehkä ollut kovin tärkeä siellä kepun tilaisuudessa, mutta kuitenkin.
Jep jep, mutta toistetaan yt kuitenkin vielä se, että kokonaisuus menee vihreissä oikein reilusti plussan puolelle – sekä arvot että käytäntö huomioiden, mukana olevia ihmisiä unohtamatta :) Ja se, että on löydettävissä selkeä oma puolue, helpottaa kummasti äänestämistä. Ei tarvitse etsiä kuin sopivin tyyppi :) Tosin nyt voi tulla ongelmia presidentinvaalien kakkoskierroksella, mikäli Haavistoon liittyvä hypetys, niin vihreissä kuin useissa toimittajissakin, ei tuotakaan tulosta :)
Aloitetaan muiden puolueiden käsittely häpeätunnustuksesta. Häpeän nimittäin jossain määrin sitä, että olen joskus käynyt vasemmistonuorissa. Se, että kerran äänestin vasemmistoa sen sijaan johtui siitä, että äänestin ystävääni. Sitä ei siis lasketa, eihän :) Mutta joo, häpeän syy numero yksi: Vasemmiston näennäisvihreys – paljon melua tyhjästä. Esimerkiksi ennen edellisiä eduskuntavaaleja oli jos jonkinlaisia vihreyden vertailuja, joissa vasemmiston vaaliohjelma saattoi jopa ´voittaa´ vihreiden vastaavan. Mutta eipä sitten hallitusneuvotteluissa kuulunut ympäristöasioihin liittyen oikeastaan mitään vasemmiston suunnalta. Siellä se meni Urpilaisen perässä kuin varjo, neuvotteluihin sisään, sieltä ulos ja takaisin sisään. Oli lähinnä se 100 euroa perusturvaan.
Häpeän syy kaksi: Vasemmiston tietynlainen umpimielisyys. On olevinaan kovasti uudistunut punavihreä vasemmisto – ja silti kaksi änkyrää eroaa ryhmästä (montakohan jäi) ja suhtautuminen kansainvälistymiseen on jotain persutasoa. Ei kiitos. Ja mihin ihmeessä katosikaan puheet kansojen välisestä ystävyydestä? :) Eikä kovasti ylistetty Arhinmäkikään oikein toimi. Ei kiitos myös Arhinmäen meuhkapopulismille – mikä on tietty nyt pykälää haastavampaa, kun istuu hallituksessa. Mutta tältä osin ne kinastalut persujen kanssa, mitä ilman kummamnkin työväenpuolueet ovat, olivat ihan aiheellisia. Yhtäläisyyksiä löytyy :)
Vasemmistonuorista jäi mieleeni myös se, että siellä ihmisten taustoilla OLI merkitystä. Tuntui siltä, että kaikki tietävät saman kylän ihmisten ja näiden sukulaisten puoluetaustat. Silläkin tuntui olevan merkitystä, kenen perhe on eniten työläistaustainen, vaikka yhtä lukuunottamatta kaikki taisivatkin itse olla yliopisto-opiskelijoita. Vastaavaan en ole onnekseni törmännyt vihreissä. Edes lihansyönti tai moottoripyöräily eivät ole herättäneet sen kummempaa ihmetystä – siis vihreissä, vihreiden ulkopuolisissa kyllä :) Niin, ja lihansyöjiähän ainakin Espoon vihreistä enemmistö tuntuu olevan.
Varsinainen syy vasemmistonuorissa olemisen jäämisen kokeiluksi taisi kuitenkin olla valheellinen mainonta. Nettisivut mainostivat silloin puoluepoliittista riippumattomutta – mikä tuntui jostain ihmeen syystä silloin jotenkin tärkeälle. Mutta siltihän siellä suunnilleen joka kokouksessa pohdittiin, että mitäköhän ne vasemmiston vanhat ukot mahtavat tästä ajatella – ellei ukot sattuneet itse olemaan paikan päällä katsomassa vähän touhun perään.
Tunnustetaan nyt sitten samaan syssyyn sekin, että mikäli olisin saanut äänestää presidentinvaaleissa -94, olisin äänestänyt Väyrystä. Kyllä, luit aivan oikein, tätä koko kansan Paavoa. Asiaa en kuitenkaan osaa juurikaan hävetä, olihan ajatteluni ja perusteluni lukiolaisena tasoa ´se kun vaikuttaa niin kokeneelta ja ihan edustavaltakin (vaikken mistään oikein mitään tajuakaan)´. Että sinällään, opin ajattelemaan vasta myöhemmin :)
Ja nyt kun kuvittelen ymmärtäväni jostain jotakin, niin silti minun on hankala ymmärtää vihreiden ja vasemmiston ohella muita puolueita oikein ollenkaan. Kokoomus on olevinaan niin epäpoliittinen että, vaikka / koska edustaakin varauksetonta uskoa markkinavoimien kaikkivoipaisuuden satuun, ja ajaa siinä sivussa niiden asiaa, joilla pyyhkii jo lähtökohtaisestikin muita paremmin. Huolestuttavinta kokoomuksessa on se, että se tuntuu saaneen eräänlaista Amerikan (republikaani)meininkiä tänne koti-Suomeen. Tiedäthän, pian meilläkin Suvelan työtön uhoaa, että hänellekin täytyy turvata materiaalisen onnen tavoittelun mahdollisuudet – hyvätuloisten alhaisella verotuksella, olemattomalla sosiaaliturvalla ja luokkayhteiskuntaa ylläpitävällä koululaitoksella. Tästä on jo viitteitä.
Demareiden ydintä tuntuu puolestaan olleen keskiluokkaistuneiden työntekijöiden ja toimihenkilöiden edun ajaminen byrokratiaa – eli puolueen jäsenten omia asemia – edistämällä. Se siitä ´sosialismista´. Keskustakin ´keskitie´ tuntuu olevan lähinnä oikeutta riistää luontoa ihmisen tarpeisiin ja kieltäytyä hyväksymästä väestörakenteen muutoksia niin alueellisesti kuin väestön vahentumisen osalta. Keskustan onkin nykymaailmassa syytä pysyä myös jatkossa siellä oppositiossa.
Ja toki isojen puolueiden miinukseksi tulee yhteisesti se iänikuinen liikkuvien äänestäjien miellyttäminen ja pyrkimys olla siinä samalla suututtamatta omia vanhoja kannattajia. Seurauksena on melkoista neutraalia höttöä – mikä tosin selvästikin, ainakin äänestystulosten perusteella, uppoaa muutoinkin keskinkertaisen keskiluokkaiseen meininkiin. Vähän niin kuin valtaosan osalta teini-iässä: varotaan erottautumista.
Persuissa puolestaan yhdistyy kaikki se, mikä junttiudessa kuvottaa. Hyviäkin piirteitä junttiudesta voi löytää, mutta näitä piirteitä ei edusta kaiken vastustaminen joillakin täysin kestämättömillä ja usein oman navan ympärillä pyörivillä argumenteilla: tyyliin salaatti on pupujen ruokaa ja kaikki on hyvin, mikäli bensa ei vaan kallistu ja persumieliset ovat vähän enemmän tasa-arvoisia kuin muut niin sananvapauden kuin vaikkapa taiteen ja historian tulkintojen suhteen. Kristillisistä en sen sijaan viitsi sanoa oikein muuta kuin sen, etten toivo uskontoon perustuvien vanhoillisten valtaan nousua, en esim. Egyptissä enkä myöskään Suomessa. Ja ylipäätään, jätetään se uskontokin erääksi hieman vanhentuneeksi osaksi yksiköllistä identiteettiä, muttei sotketa sitä politiikkaan, jooko? :)
Jotta näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti