”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.”
Jotkut yrittävät kiistää ihmisarvon vaatimalla sitä tuotavaksi heidän käsiinsä kosketeltavaksi, silmin nähtäväksi ja mittarein mitattavaksi. Mikäli tällaiset ihmiset olisivat johdonmukaisia, heidän pitäisi esittää sama vaatimus myös muillekin sellaisille yhteiskunnallisille ja abstrakteille asioille kuten vaikkapa demokratialle. Jostain syystä he eivät tätä kuitenkaan tee. (Ja jos tekisivätkin, niin silloin vajottaisiin pahimman laatuiseen nihilismiin.)
Toiset väittävät, että ihmisarvo on puhtaasti yksilöllinen mielipidekysymys, mutta mönkään meni jälleen. Nimittäin jos tämä pitäisi paikkaansa, niin sen pitäisi koskea kaikkea lainsäädännön piiriin kuuluuvaa. Ihmisarvohan on kansainvälisoikeudellinen asia, joka on vahvistettu mm. Suomen perustuslain yhdenvertaisuuspykälässä.
”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”
Osa yrittää väittää, että ihmisarvo olisi olemassa vain, mikäli se olisi täysin ehdoton ja joka tilanteessa kiistaton. Kuitenkin esim. se, että voimme mielessämme keksiä tilanteita, joissa voisimme joutua pudottamaan ihmisiä yksi kerrallaan veneestä mereen, ei todista juuta eikä jaata yhtään mistään. Jokaisen ihmisen uhraus olisi loukkaus ihmisarvoa kohtaan. Ja jos joku keksisi mielestään hyviä pudotuslistoja, niin ne luultavasti perustuisivat pikemminkin mm. yksilöiden hyödyllisyyteen kuin näiden yleiseen ihmisarvoon. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa.
Ja kun uhrausreissulta tultaisiin kotiin, niin uhraajat päätyisivät oikeudenmukaisessa tilanteessa tuomioistuimeen, joka määrittelisi lainsäädännön tulkinnan tässä yksittäisessä tapauksessa. Tuomioistuintenhan tehtävä on juuri tämä: tuoda järjestystä harmaan sävyjä pursuavaan maailmaan. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei vaikka meissä esiintyisi kuinka paljon tahansa kaipuuta moninaisuuden yksinkertaistamiseen. Ihmisarvo onkin, kuten arvot yleensäkin, yhteiskunnallisen toiminnan tausta ja lähtökohta - ei yksi ja ainoa totuus (se olisi fundamentalismia).
Ja se tuomio ihmisten veneestä pudottamisesta – se annettaisiin ihmisarvoon, eikä esim. yksilöiden hyödyllisyyteen, perustuen. Murha on murha ja kuolemantuottamus on kuolemantuottamus, oli kohteena sitten taiteilija, käsityöläinen tai fyysikko.
Samaan hengenvetoon täytyy muistuttaa siitäkin, että ihmiselämän yleiset säännöt ja arvot voivat olla keskenään ristiriidassa. Esimerkiksi vaatimus sananvapauden ehdottomuudesta on suorastaan typerä – ja nykyisin aivan liian yleinen. Ihmisarvoa likeltä liippaavat ihmisoikeudethan perustuvat liberalismiin, josta valitettavan usein unohdetaan se jatko-osa: ihmiset ovat vapaita – siihen saakka, kunhan eivät loukkaa toisten oikeuksia. Täytyy muistaa myös seuraukset. Esimerkiksi kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan ovat täysin perusteltavia sananvapauden rajoituksia.
Ihmisarvoa ei myöskään pitäisi sotkea siihen, että ihmisiä voidaan kohdella eri tavalla heidän tekojensa ja toimiensa vuoksi. Murhamies ansaitsee rikosoikeudelliset seuraamuksensa – kunhan hän ei ole saanut lisärangaistusta esim. etniseen vähemmistöön kuulumisen vuoksi. Samoin lääkärit ilman tutkintotodistuksia tuomittakoon valelääkereiksi jatkossakin – kunhan lääkärin ammattittaitoa osoittava tutkinto ei edellytä esim. heteroutta tai kokoomuksen kannattamista.
Ja onpa joku onnistunut sotkemaan toisiinsa myös sekä syrjinnän (ja rasismin) että ns. positiivisen diskriminaation eli vähemmistön suosimisen. Jotta ihmisiä voitaisiin kohdella aidosti taustastaan riippumattomina yksilöinä, heillä tulisi olla samat lähtökohtaiset edellytykset elämälleen. Vähemmistöön kuuluminen tarkoittaa juuri sitä, että näitä edellytyksiä ei ole. Siksi vähemmistöjen suosiminen on niin kauan oikein, kunnes tämä taustaan liittyvä vääryys on poistunut. Vääryydet poistuvat valitettavan harvoin itsekseen.
Pohjimmiltaan ihmisarvossa on hyvin yksinkertaisesti kyse siitä, hyväksymmekö ihmisten taustoihin perustuvan luokittelun vai emme. Ihmisarvo edustaa jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Ihmisten luokitteluun perustuva latu johtaa pahimmillaan natsien suorittamien (joukko)murhien kaltaisiin tilanteisiin. Tämän ladun varrelta löytyvät ennakkoluuloisuus, väheksyntä, yleistäminen, alentaminen, vaino ja ihmisyyden riisuminen toiselta. Luokitteluun perustavista yhteiskuntamalleista esimerkkejä ovat esim. ylempien säätyjen, miesten tai valkoisten hallitsemat yhteiskunnat. Sen sijaan ihmisarvoa kunnioittavia esimerkkejä ovat mm. demokratian yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä hyvinvointivaltion universaalit peruspalvelut.
Koska emme ole vaistojemme varassa toimivia eläimiä, niin meillä on mahdollisuus päästä ennakkoluulojemme yläpuolelle: meillä on mahdollisuus tiedostaa ihmisarvo, muistaa se ja toimia sitä kunnioittaen – jokaikinen hetki. Eletään siis ihmisiksi ja kohdellaan toisia kuten toivosimme itseämme kohdeltavan :)
---
Ps. Samaisesta syystä myös Suomessa jatkuva tuloerojen kasvu on lievimmilläänkin ilmaistuna huolestuttavaa. Meillähän on tietoa mm. köyhyyden periytyvyyden lisääntymisestä.
---
Ps. Samaisesta syystä myös Suomessa jatkuva tuloerojen kasvu on lievimmilläänkin ilmaistuna huolestuttavaa. Meillähän on tietoa mm. köyhyyden periytyvyyden lisääntymisestä.
Muutaman sanan ajattelin tässä nopeasti kommentoida ihmisarvosta. Se, että uskoo arvojen olemassaoloon ei välttämättä vaadi, että ne olisivat konkreettisia ja käsinkosketeltavia. Ymmärtääkseni esim. kristinusko pitää ihmisarvoa ontologisesti yhtä todellisena kuin tätä läppäriä, jolla nyt kirjoitan mutta olemukseltaan vain abstaktina. Konkreettinen tai abstakti niin kumpikin yhtä olemassaoleva ja todellinen.
VastaaPoistaMielestäni tosin mikään ei puolla arvojen olemassaolon puolesta ontologisessa mielessä, joten ne täytyy näin ollen perustella muuten kuin tavalliset tosiasiaväitteet, kuten "Tämä kirja on vihreä". Edellinen on maailmaa kuvaava tosiasiaväite johon vastaus on kyllä tai ei. Moraaliset väitteet ("varastaminen on väärin") eivät viittaa mihinkään todellisiin arvoihin ontologisessa mielessä, joten ne eivät ole tosiasiaväitteitä. Niihin ei ole olemassa oikeaa vastausta joka kuvaisi todellisuuden asiantilaa. Ja juuri tämä tekeekin sitten perustelemisen, että miksi niiden pitäisi velvoittaa meitä äärimmäisen vaikeaksi. Henkilö joka väittää kädessäni olevaa vihreää kirjaa punaiseksi erehtyy aidosti kuvatessaan maailmaa, mutta henkilö joka väittää että ihmisarvoa ei tarvitse noudattaa ei erehdy samassa epistemologisesa mielessä. Pyrit teksissä esittämään joitakin perusteita miksi ihmisarvon (vaikka sellaista ei olisikaan olemassa ontologisessa mielessä) pitäisi velvoittaa universaalisti ja poikkeuksetta ja muutamaa hieman kommentoin.
Mielestäni ihmisarvon velvoitteen johtaminen laieista menee lähelle kehäpäätelmää. Se kuuluu samaan kategoriaan kuin yrittäisi todistaa jumalan olemassa oloa raamatun avulla. Mielestäni on älyllisesti epärehellistä vedota kirjoitettuun lakiin/sopimukseen jonkin arvon olemassaolon puolesta. Moraalia ei voi johtaa laista.
Mielestäni puhut hieman ristiin kun sanot, että:
"Osa yrittää väittää, että ihmisarvo olisi olemassa vain, mikäli se olisi täysin ehdoton ja joka tilanteessa kiistaton."
ja heti perään:
"Jokaisen ihmisen uhraus olisi loukkaus ihmisarvoa kohtaan."
Etkö juuri kumoa jälkimmäisellä lauseella ensimmäisen vai ymmärsinkö sanomasi väärin? Minulle jäi lopulta ymmärttys, että puolustat ihmisarvoa ehdottoman universaalina oikeutena. Mielestäni tämä näkemys on äärimmäisen haastava sillä me sorrumme siinä ensiksikin aivan ainutlaatuiseen lajirasismiin ja korotamme ihmisen äärimmäisen paljon muuta luontoa korkeammalle. Millä perustelet esim. vastasyntyneen ihmisen oikeuden täydelliseen ihmisarvoon verrattuna esim. aikuiseen simpanssiin, jonka henkiset kyvyt ovat tähän verrattuna moninkertaiset? Jotenkinhan se täytyy perustella ja mielelläni kuulisin, että miten sen teet, jos et usko ihmisarvon ontologiseen olemassaoloon.
Entä missä vaiheessa tämä ihmisarvo sitten liittyy ihmiseen? Heti hedelmöittymisen hetkellä? 3kk ikäisenä sikiönä? Heti synnyttyä? Mihin oikein voi rajan vetää? Eikö aborttikysymyksellä riepoteltu Timo Soini ole periaatteessa looginen sanoessaan, että jos ihminen sen joskus saa niin jo heti hedelmöittymisen hetkellä?
Mainitsit demokratian myös yhteiskunnallisena abstraktina käsitteenä. Sitä se myös pelkästään on. Samoin kuin ihmisarvokin. Luulen, että sinäkään et pidä demokratiaa samassa mielessä universaalina itseisarvona kuin tunnut pitävä ihmisarvoa. Vaikka inhoatkin hyödyn käsitettä niin väitän, että me arvostamme demokratiaa ja nousemme nihilismin suosta juuri sen takia, että siitä on meille hyötyä. Ja voiko olla kaikesta huolimatta niin, että me samasta syystä arvostamme myös ihmisoikeuksia. Niistä on meille hyötyä. Viime kädessä hyöty ratkaisee arvostuksen. Niin kauan kuin universaalista ihmisarvosta on käsitteenä hyötyä sitä arvostetaan. Kyynistä, mutta muuta perustelua on vaikea keksiä ellei huijaa itseään älyllisesti.
VastaaPoistaMinulle jää tunne, että sinun pitäessä ihmisarvoa universaalina ja absoluuttisen velvoittavana ilman, että sotkemme siihen hyödyn käsitettä sinun täytyisi loogisuuden hyvettä noudattaen myös uskoa tämän arvon ontologiseen olemassaoloon. Muuten et ole mielestäni vielä perustellut ihmisarvon velvoittavuuden vaatimusta uskottavasti.
Nämä tässä näin äkkiseltään tulivat mieleen...
Terv,
Lauri S
Demokratia ja ihmisarvo ovat tosiaankin mielestäni toisiinsa rinnasettavia, abstrakteja arvoja. Minulla ei ole tarvetta arvottaa näitä keskenään, enkä sitä mielestäni tekstissäni tehnytkään. Teksti nyt sattui vain keskittymään tähän ihmisarvoon.
VastaaPoistaArvot ovat muuttuvia ja maailma ei ole muutoinkaan mustavalkoinen - mikä tarkoittaa sitä, että voimme keksiä hankalia kysymyksiä mm. abortista. Tämä ei kuitenkaan todista arvojen olemassaoloa vastaan, pikemminkin päinvastoin. Arvot ja politiikkaa ovat sellaisia, mihin ei ole ehdotonta totuutta. Siksi ne ovat mielenkiintoisia ja jatkuvasti keskustelussa. Sen sijaan arvojen tulkitseminen yksisilmäisesti tarkoittaa fundamentalismia.
Lakeihin viittasin lähinnä siksi, että joskus ihmisarvoa väitetään puhtaan höpohöpö-mielipideasiaksi. Nyky-yhteiskunnassa se ei kuitenkaan sitä ole. Syy-seuraus-suhde menee kuitenkin lakien osalta ensisijaisesti niin, että lait perustuvat arvoihin. Joskin tietysti vallitsevasta lainsäädännöstä voidaan päätellä paljon yhteiskunnan tausta-arvoista.
Lause "Jokaisen ihmisen uhraus olisi loukkaus ihmisarvoa kohtaan." piti sisällään ajatuksen ihmisarvon kunnioittamisesta, kun taas vene-esimerkki lähinnä osoittaa sen, että jokaista arvoa ei noudateta joka hetki eli arvot eivät ole siinä määrin ehdottomia (vaikka jotkut näyttävät tällaista vaatimusta edellyttävän).
Ja kyllä, ihmisarvo on myös pragmaattinen käsite (kuten arvot kenties muutenkin). Sen avulla voimme luoda esim. toimivan ja laajasti hyväksyttävän yhteiskunnan.
Kaikki nivoutuvat kivasti yhteen - ja ihmisarvo on kaiken kaikkiaan hyvä juttu! ;)
Vai oletko eri mieltä? Onko sinusta ihmisarvo jotenkin jonninjoutava asia? Vai onko kiinnostuksesi puhtaan ontologinen?
Ehkä me jälleen puhumme tosiaan hieman toistemme ohitse ja olen itse uppoutunut liiaksi ontologiaan. Toisaalta tähän minut kenties vei aloituslauseesi: "jossa ihmisten taustoihin perustuva luokittelu on jälleen vahvistumassa – ja sitä kautta myös ihmisarvo on asetettu kyseenalaiseksi."
VastaaPoistaNäytät kuitenkin hylkäävän, että arvot olisivat ihmisistä riippumattomia ja ikuisia sanoessasi "Arvot ovat muuttuvia ja maailma ei ole muutoinkaan mustavalkoinen". Tätä mieltä minäkin olen. Tämä vain tekee erittäin haasteelliseksi perustella miksi näiden arvojen pitäisi velvoittaa meitä ehdottomasti. Se jos mikä on fundamentalistinen tulkinta. Jos arvot ovat ihmisten keinotekoisesti luomia ja muuttuvia käsitteitä me emme voi sanoa niistä mitään mielekästä tosiasiakuvausta. "Pahoinpitely on väärin" voi tarkoittaa ehdottomimmillaan ainaostaan, että se on väärin siinä kulttuurisessa piirissä ja sinä aikakautena. Se ei ole väärin siinä ehdottomassa mielessä kuin se, että joku väittää punaista kirjaa vihreäksi.
Jos arvot ovat näin keinotekoisesti luotuja kulttuuriluomuksia eivätkä maailman objektiivisia tosiseikkoja, miksi niiden pitäisi velvoittaa ehdottomasti kuten hieman olen rivien välistä lukevinani? Tätä on todella vaikea perustella ellei oleta niiden olevan itsenäisesti ja ontologisesti olemassaolevia. Meidän täytyy pystyä perustelmaan ihmisarvon velvoittavuus muuten kuin vetoamalla että sellainen on oikeasti olemassa. Voisiko perustelu olla enemmistön tahto, koska he kokevat, että se on oikein? Entä jos joskus tulevaisuudessa ihmiset eivät enää koekaan niin ja päättävät hylätä nykyisen universaalin ihmisarvon ja ottavat sen tilalle esim. vahvimmanoikeuden arvon. Kumpikin näistä arvoista on ontologisessa mielessä samantasoinen keinoteikoinen luomus ja sopimus. Entä jos tämä valinta tapahtuu täysin vapaaehtoisesti äänestämällä? Jos 90% kannattaisi universaalista ihmisarvosta luopumista, eikö meidän tulisi tätä päätöstä kunnioittaa, arvot ovat vain muuttuneet jälleen.
Tällähetkellä esim. Egyptissä näyttää siltä, että kansa aivan demokraattisesti on valmis rajoittamaan oikeuksia joiden me katsomme olevan perinteisiä ihmisoikeuksia. Sen kulttuurin arvojen kehitys on kulkenut toista polkua kuin meidän. Ja jos kaikkia ihmisiä sitovia objektiivisia arvoja ei kerta ole olemassa, miten voimme vaatia heitä kunnioittamaan niitä arvoja joita me pidämme oikeina?
Minustakin ihimisarvo on hyvä juttu ja kannatan sitä! Ja jos joku koettaa perustella ihmisarvoa hyödyn käsitteen kautta on se aivan rationaalinen yritys yrittää oikeuttaa sen olemassaolo. Jollain tavoinhan se on perusteltava muutoin kuin vetoamalla lakiin tai siihen, että se nyt vain on hyvä juttu, piste. Ja ehkä ihmisarvolla säilyy velvoittavuus niin kauan kuin suurin osa ihmisistä niin tahtoo. Olkoon enemmistön mielivalta on ihmisarvon vakuus. :)
Minä ITSE koen ihmisarvon tärkeänä ja tässä palataan ehkä siihen mistä puhuin joskus silloin aikaisemmin. Haluan nähdä moraalin jonakin niin paljon enempänä mitä me tässä kykenemme sitä sanoittamaan, että tietyllä tavalla nöyrryn omakohtaisesti sen edessä ja koen sen HENKILÖKOHTAISESTI velvoittavana. En voi puhua muiden puolesta vaan toivoa ainoastaan, että hekin omakohtaisen pohdinnan jälkeen näkisivät ihmisarvon mielekkäänä. Näin en kuitenkaan asetu moraalin yläpuolelle vaatimaan muilta eri arvojen ehdottomuutta.
Sellainen tuli vielä näin lopussa mieleen, että kyllähän sitä on yrityksiä perustella arvojen olemassaolo (ja tätä kautta velvoittavuus) myös evoluution kautta. Meille ihmisille kaikkialla maailmassa on kehittynyt melko samanlainen käsitys esim. moraalin perimmäisistä kysymyksistä. Moraali löytyy meidän geneettisestä koodistostamme. Näin ollen moraali palautuu luontoon, on luonnollinen ilmiö ja siitä voi saada samanlaista tietoa tutkimalla sitä kuten muistakin luonnonilmiöistä. Ehkä tätäkin kautta voisi yrittää etsiä pohjaa arvoille, mutta itseäni ei tällainen eettinen naturalismikaan vakuuta täysin.
Vielä hetken mietittyäni lisään seuraavan.
VastaaPoistaEli sanoit: "Arvot ovat muuttuvia" ja "Arvot ja politiikkaa ovat sellaisia, mihin ei ole ehdotonta totuutta."
Tuota mieltä minäkin pitkälti olen. Tuo kantahan on hyvinkin (kulttuuri-)relativistinen ja arvot ovat viime kädessä suhteellisia riippuen aikakaudesta, yhteisöistä ja kulttuureista. Tällöin emme voi kuitenkaan asettaa eri arvoja paremmuusjärjestykseen. Meillä ei ole siihen objektiivista mittaria. Voimmeko tällöin vaatia esim. muita kulttuureja kunnioittamaan ihmisarvoa jos arvot ovat ainoastaan kulttuurisidonnaisia? Eikö meidän ymmärtämämme ihmisarvokin ole tällöin vain pitkälti länsimaisen kulttuurin tuote joka ei ole viime kädessä sen parempi kuin talebanienkaan näkemys asiasta? Meidän on mahdotonta tuomita toisen yhteisön näkemyksiä omastamme käsin. Tai toki voimme niin tehdä, mutta muilla ei ole mitään velvollisuutta kuunnella meitä.
Ymmärtääkseni esim. jotkut islamilaisen kulttuurin maat vieroksuvatkin yk:n ihmisoikeuksien julistusta koska siinä heijastuu pitkälti juuri länsimaiset individualistiset näkemykset, jotka me yritämme saada koskemaan kaikkia maailman ihmisiä. Relativismista on lyhyt matka subjektivismiin arvojen suhteen ja tässä vaiheessa astuu mukaan se henkilökohtaisen vastuunoton kokemus, josta yllä jo puhuin.
Niin, eihän arvojen muuttuvaisuudesta tarvitse keksiä jos-lauseisia esimerkkejä. Riittää, kun katsoo historiaan. Ihmisen käsitykset ovat muuttuneet historian saatossa, niin myös ihmiskäsitykset.
VastaaPoistaIhmiskäsityskin on näin ollen sosiaalisesti luotu, kontekstisidonnainen arvo - toimintaa ja ajattelua yhdistävä ja sen taustalla oleva eräänlainen kokonaisnimittäjä. Ja arvoja on tosiaan useita ja ne voivat olla keskenään myös ristiriidassa.
Siksi minusta onkin mielekkäämpää puhua siitä, mitä arvoja ja asioita me nyky-yhteiskunnalta haluamme kuin siitä, onko arvoja olemassa. Ja esimerkiksi se Halla-ahon saivartelu kuulostaa lähinnä yritykseltä epäsuorasti kumota ihmisarvo maahanmuutto”kriittisessä” keskustelukontaktissa. Jos hän aidosti uskoisi hyötykeskeisiin ihmiskuvaan, niin silloinhan hänen tulisi kaiketi vaatia ihmisten luokittelua hyödyn mukaan esim. verotuksessa ja yhteiskunnassa laajemminkin. En ole häneltä kuitenkaan havainnut tämän suuntaisia konkreettisia esityksiä.
Suoranaiseen kulttuurirelativismiin ei kuitenkaan ole syytä vajota. Me voimme myös kiistellä arvoista ja perustella jollekin arvolle aikaisempaa keskeistä roolia. Tätähän se iänikuinen arvokamppailu, politiikka ja kulttuurien vuorovaikutus ovat. Tämä pätee sekä yhteiskunnan sisäiseen että kansainväliseen kontekstiin.
Ihmisarvoa voisi perustella esim. seuraavanlaisesta, asiaa hahmotellen:
1. Biologia / evoluutio / ihmisen perusominaisuudet: Meillä näyttäisi olevan kyky empatiaan, toiset huomioon ottamiseen ja myötäelämiseen. Tämän vuoksi tunnemme usein vääryyttä, jos kohtelemme toista pahoin. Tosin tämä edellyttää sen, että koemme toisen riittävissä määrin kaltaiseksemme (vrt. esim. kansanvainot mahdollista ihmisyyden riisuminen vainotuilta, tai kuinka osa ihmisistä suhtautuu kotieläimiin ´kuin perheenjäseniin´). Ja toisekseen sekin lienee todettua, että useilla rikollisilla on heikko empatiankyky.
2. Käytännön seuraukset: Yhteiskunnat, joissa on tasa-arvo (kaikki samanarvoisia) ja joissa huomioidaan toiset, ovat pärjänneet hyvin. Tästä esimerkkinä demokratia, puolivapaa markkinatalous ja pohjoismainen hyvinvointivaltio. Esim. Suomestahan sanotaan, että meillä ei ole varaa luokkayhteiskuntaan, koska väkimäärä ei riitä resurssien hukkaamiseen perinnöllisen köyhyyden ym. myötä.
3. Historia: Ihmisarvon mukainen ajatus näyttää historiallisesti levinneen niin, että aluksi se tarkoitti sukua, sitten omaa kylää, heimoa ja kansallisvaltioiden myötä kansallisuutta ja valtiota. Toisen maailmansodan julmuuksien jälkeen tuli sitten nämä yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja esimerkiksi Euroopassa alettiin vahvistamaan eurooppalaista me-henkeä. Vallalla oleva globalisaatio kiihdyttää tätä ihmisyyden laajentumista edelleen – aiheuttaen samalla myös vastareaktiota, ja kaipuuta vanhaan ´selkeyteen´ (esim. jako kantasuomalaisiin ja maahanmuuttajiin).
4. Tiede: Tiedehän on todennut monellakin mittarilla sen, että erilaisten ihmisryhmien, kuten vaikkapa kansallisuuksien, sisäiset eroavaisuudet ovat suurempia kuin näiden ryhmittymien keskiarvojen väliset erot. Lisäksi esim. etnisten ryhmien tarkka määrittely johtaa useisiin ongelmiin, kuten natsit saivat kokea yrittäessään määritellä sitä, ketkä ovatkaan oikeastaan juutalaisia. Samanlaisiahan ongelmia näkyy myös suomalaisessa maahanmuuttajakeskustelussa. Nämä erilaiset abstraktit (eli esim. aatteeseen perustuvat) ihmisryhmät ovat usein enemmän tai vähemmän keinotekoisen kyseenalaisia.
5. Etiikka: Luultavasti vähintäänkin edellisten syiden vuoksi me koemme ihmisarvon kunnioittamisen oikeaksi ja arvokkaaksi.
Eli tässäkin seikassa todellisuus on monella tapaa moninainen. Ei ole yhtä syytä.
Ymmärrän näkökulmasi painopisteen olevan enemmän kiinni käytännön politiikassa ja toiminnassa kun itse ehkä haahuilen niiden taakse katsomaan millä edellytyksillä voimme arvoista ylipäätään puhua!
VastaaPoistaKäytännön elämässähän se moraali viime kädessä toteutuu eikä pelkästään teorioissa ja tuossa listassa jonka kirjoitit on ihan konkreettisia esimerkkejä. Tuo ihmisarvon asteittainen leviäminen on ihan mielenkiinoiten ajatus kyllä. Vielä minä tuolta monta kritiikin paikkaa löytäisin, mutta luulen, että vajoaisin jälleen liiaksi metaetiikan puolelle.
Ehkä itse ripustaudun vahvasti siihen ajatukseen, että "ok, ihmisarvolla on käytännön seurauksia, joiden vuoksi suurin osa kokee arvokkaaksi. Mutta miten voimme velvoittaa myös ne, jotka eivät siihen usko?" Ja millä perustein voimme ajatella, että jostakin vallitsevasta asiantilasta (esim. pohjoismainen hyvinvointiyvaltio) voidaan vetää johtopäätös, että se on moraalisestikin hyvä?
Mutta, mutta. Ikuista keskusteluahan tämä on kuten sanoit :)