Rasismista ja urpouden voimaantumisesta

Nyt se on sitten todistettu, että Suomi on rasistinen maa – oikein gallupilla (HS 12.11.2011, sivu A5). Otsikkokin huutaa, että nyt se on tullut ja tehnyt pesän tänne. Mistäköhän mahtoi juuri nyt keksiä tänne tulla? :)

Sori vaan, mutta varauksellisuus uusia asioita kohtaan ja kaikenmuotoinen ennakkoluuloisuus ovat suunnilleen yhtä vieraita seikkoja ihmisyydessä kuin ystävyys tai rakkaus. Maailma on moninainen ja inhimillisyys ei ole joko-taita. Ei ihminen ole pelkkä vaistojen varassa saalistava eläin, onneksi.

Tätä vasten onkin hieman merkillistä, kuinka monella (27 %) on ollut pokkaa väittää olevansa rasismista vapaa yksilö, ainakin käytännön tasolla. Aika rohkea väite. Niin, ja kukaanhan ei ole tietenkään itse kovinkaan rasistinen. En minä, mutta pojat? :) Mutta ehkäpä noista 27 % vastaajista iso osa kaipaakin vähän samalla tapaa yksinkertaista mustavalkomaailmaa kuin vastaajien iso urpojen enemmistö. Ryteikköön menee molemmilla suunnilla. Niin, että heilahtaa.

Urpopuoli kyselyä onkin melko pöyristyttävä: 65 % vastaajista on jollakin tasolla sitä mieltä, että tiettyjen ”rotujen” edustajat eivät vain yksinkertaisesti kykene elämään ”modernissa” yhteiskunnassa ja lähes 75 % ajattelee tosiasiana kansojen välisiä älykkyyseroja. Ja kaiken huippuna voisi melkeinpä pitää sitä, että lähes 85 % katsoo, että kulttuureiden pitäisi elää toisistaan erillään. Niin, ja islamin luoma ”uhka” (n. 55 %)… puh :(

Tulokset tekevät minut surulliseksi. Paljoa ei lohduta edes se, että edellisiin tuloksiin nähden jokseenkin ristiriitaisesti selvä enemmistö vastaajista pitää kaikkia ihmisiä kutakuinkin yhtä arvokkaina (97%) ja edellyttää heille vähintäänkin verrattain tasavertaista kohtelua (88%). Niin, ja entäs tämä: yli 60 % katsoo sitten kuitenkin, että vähemmistöt sopeutuvat vähintään jokseenkin hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Miten tämä ja edellä olevat oletukset roduista ja kulttuurien rajoista sopivat yhteen, se on melkoinen mysteeri :)

No, sinällään ei pitäisi edes leikkiä yllättynyttä. Elämmehän me urpouden voimaantumisen aikaa. Tiedäthän, jotain vähän samanlaista kuin aikanaan koettiin vaikkapa keskiluokan, työläisten, naissukupuolen tai niiden ”rotujen” kohdalla. Nyt on sitten urpojen vuoro. Askel eteen, kaksi taakse.

Tästä on pitkälti kiittäminen länsimaisen sananvapauden ja netin tietynlaisen punkhenkisyyden yhteisvaikutusta. Kuka tahansa saa ja voi purkaa omat ennakkoluulonsa ja pelkonsa kätevästi kaikkien iloksi niin, että samanhenkiset voivat löytää toisensa Assan baarin nurkkapöytää laajempina joukkoina. Tiedäthän, Suoli24-keskustelupalsta, Homma-forum, uutissivustojen kommenttipalstat ja niin poispäin.

Ei rasismi tai urpous, tai edes niiden laajuus, ole mitään uusia asioita. Pitkään sentään oli kuitenkin ymmärrys siitä, että tietyt typeryydet on parempi pitää ihan omana tietonaan. Mutta nyt, siis pitkälti netin ansiosta, olemme päätyneet yhteiskuntaan, jossa jokainen voi pää punaisena huutaa omaa kapea-alaista maailmaansa niin, ettei siinä tarvitsee edes yrittää kuunnella, saatikka ymmärtää muita. (Tällaisten ihmisten kohtaaminen ihan tavan arjessakin on melko hauskaa, saa kerrankin keskittyä kuuntelemiseen.)

Surkuhupaisinta tässä on se, että nämä samaiset raukat pyrkivät yleensä omimaan itselleen esimerkiksi suomalaisuuden. Eivätkä taida edes itse tajuta, että tuskin se suomalaisuus edes heidän itsensä mielestä tarkoittaa kapekatseista nurkkakuntaisuutta ja ehdotonta jääräpäisyyttä. Ainakin minulta on jäänyt jotain ymmärtämättä, jos vaikkapa ne veteraanit puolustivat juurikin tällaisia asioita. (Vaikka toki onpa minulla hankaluuksia ymmärtää sekin, kuinka suomalaisuus on yhtä kuin talvisota ja jääkiekon maailmanmestaruuskisat).

Se ei sinällään ole kovin yllättävää, että urpouteen ei sisälly sen tasoista itseanalyysia, että lähdettäisiin pohtimaan vaikkapa globaalien rakenteiden muutosten tai yhden amerikkalaisen ristiretkeläisen propagandan vaikutuksia meidän kaikkien pieniin sydämiin. On se maailma pelottava, ja koska sitä ei ymmärrä, niin helpompaahan se on epäillä oman takapihan läheisyydessä pyöriviä kummallisuuksia.

Niin, ja onhan tässä sekin hauska piirre, että siellä parjatussa erilaisessa maailmassa voimaantuminen on johtanut juurikin niiden paljon perään huudettujen länsimaisten arvojen motivoimiin kansannousuihin. Ja samanaikaisesti täällä pyritään samaan kuin jotkut alqaidalaiset konsanaan: haikaillaan epätoivoisesti takaisin olematonta menneisyyttä.

Kyllä tämä joskus vielä naurattaa – ja sillä välin täytynee toivoa nopeaa ”ajan hengen” muutosta. Ja jos jotain hyvääkin, niin ei näy ainakaan kasvatus- ja sivistystyölle loppua :)