Voihan Norja

Norjassa tapahtui todella ankeita – mutta siitä huolimatta en tiedä, kuinka paljon kannattaa vöyhöttää jonninjoutavuuksia.

Uutisointia on kritisoitu, koska aluksi kiirehdittiin ääri-islam-kortin kanssa ja sittenkin on ollut vähän sensaatio- ja tirkistelymeininkiä. Syitäkin on spekuloitu huonosta naisonnesta alkaen ja kukaan ei ole onnistunut – tai ehkä edes halunnut – estää tekijän kirjoitusten leviämistä nettiin. Ja joo, mahtuuhan tähän toki paljon pöljää uutisointia ja mediakriitikillekin on kyllä tarvetta, mutta kuinka oleellista se on itse murhenäytelmän tai sen ymmärtämisen kannalta?

Ja sitä paitsi, mitä ne vaihtoehdot olisivat? Poliisi yrittäisi kieltää tekijän kirjoittaman ´manifestin´ olemassaolon ja kertoisi ylipäätään tapahtumista vasta esitutkinnan valmistuttua? Lehdet saisivat julkaista vain pääministerin kanslian hyväksymiä julkisia tiedotteita? Vai pitäisikö sittenkin markkinavetoinen vapaa tiedonvälitys ja siihen liittyvä mediakritiikki erottaa tämän terroriteon aiheuttamista tunteista? Minkäs nimittäin teet, isoon osaan lukijoita vetoaa selvästikin huono ja vääränlainen journalismi. (Ehkä nämä ovat niitä samoja typeryksiä, jotka äänestävät vaaleissakin väärin.)

Ja koska epäilty tekijä on poikkeuksellisesti ainakin toistaiseksi hengissä, joudumme pohtimaan, mikä olisi moiselle joukkosurmaajalle sovelias kohtalo. Munat pois, polvilumpiot mäsäksi ja jätkä narun jatkeeksi? Vai pitäisikö sittenkin jopa tällaisessa tilanteessa yrittää muistella oikeusvaltion periaatteita? Ylipäätään kai nimenomaan juuri tällaisissa tilanteissa pitäisi pystyä luottamaan niihin niin sanottuihin länsimaisiin arvoihin, vaikka tämä yksi mulkku ei niitä kunnioittanutkaan. Muuten kai tässä (siis yhtään missään) ei olisi mitään järkeä ja arvot joutaisivat vaihtoon. Ja sitä paitsi, kylmä tosiasia on se, ettei mikään, ei siis yhtään mikään, rangaistus pysty millään muotoa hyvittämään tehtyä (mutta sehän ei olekaan rangaistusten ainoa tehtävä).

Mutta miksi, oi miksi näin tapahtui? Yksi sanoo, että kyse on yksiselitteisestä pahuusta, ja toinen, ettei tällaista voi mitenkään käsittää. Nostetaan siis kädet pystyyn ja jäädään odottamaan uutta ymmäryksen tuolle puolelle menevää tekoa vai? Tai ehkäpä kyse oli yksittäisen mielipuolen yksittäisestä hirmuteosta – jolloin meidän ei myöskään tarvitse pohtia sen enempää syitä ja seurauksia, koska vastaava ei tule uusimaan, olihan kyse yksittäisestä tapauksesta, vai, öh, mitenköhän lie?

Vai olisikohan sittenkin niin, että edelliset esimerkit ovat näytteitä siitä, miten tällainen teko pyritään ulkoistamaan ja nopeasti: tällä ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Se tuli jostain ulkopuolelta, pyytämättä ja yllätyksenä. Ja kun kyseessä ei sattunut ainakaan tällä kertaa olemaan jonkun muun kulttuurin edustaja, niin olkoon sitten yksittäinen sekopää.

Ja jos lopputulemaa saa ennustaa, niin veikkaan voittajasuosikiksi vanhaa, tuttua kaavaa: puheissa runoillaan jotain nättiä yhteisöllisyydestä, kaikkien huomioisesta ja varhaisesta puuttumisesta, mutta tosiasiallisissa teoissa pyritään korkeintaan hieman tehostamaan virkavallan toimia vastaavanlaisissa tilanteissa ja ehkä pikkasen kiristetään aselainsäädäntöä, tai siitä ainakin hetki jutellaan. Kaiken kaikkiaan keskitytään lähinnä surma-ajatusten saaneiden henkilöiden toimiin reagoimiseen sen sijaan, että pysähdyttäisiin aidosti pohtimaan, mikä yhteiskunnassamme mättää. Ja vaikka pysähdyttäisiinkin, todetaan rahojen viimeistään siinä vaiheessa loppuneen. (Ja niitä verojahan ei piru vie nosteta.)

Varsinaisessa joukkomurhassa minua huolestuttaa eniten kolme seikkaa, jotka kytkeytyvät toisiinsa: inhimillisyyden riisuminen, julkisuushakuisuus sekä yleinen äärioikeistolaisuuden, äärikonservatiivisuuden ja muukalaisvihamielisyyden nousu.

En usko, että tekijä piti murhaamiaan ihmisiä itsensä kaltaisina inhimillisinä olentoina. He olivat jotain muuta, jotain alhaisempaa. Jotain sellaista kenties mitä natsit kenties ajattelivat juutalaisten olevan. Ja jos joku vaahtoaa tässä yhteydessä sotapeleistä, niin ensinnäkin kannattaa kysyä, että leikkivätkö lapset sotaa ennen tietokoneita. Ja sitten voi miettiä, että onko tietokonekeskeinen elämä ja siihen liittyvä uudenlainen sosiaalisuus syy, seuraus vai vain yksi osa jotain suurempaa ilmiötä. Ainakin tuosta empatiataitojen heikkenemisestä on puhuttu jo muutoinkin pitkään. Siihen keskusteluun voisi ehkä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, ihan noin niin kuin muutenkin.

Jotain hämärää tämänkin tapauksen julkisuushakuisuudessa vaikuttaisi olevan, vaikka se, että haetaan omalla poliittiselle näkemykselle mahdollisimman suurta medianäkyvyyttä ja pyritään hallitsemaan julkisuutta, ei olekaan mitenkään uutta. Jotenkin tässäkin tuntuu vähän haisevan tämä nykyinen tosi-tv-maailma. Siis se, että ainakin monet tosi-tv-tyypit vaikuttavat olevan kirkkain silmin televisiossa näyttämässä kaikille muille mihin he pystyvät tai kenties jopa selvittämässä julkisuuskuvansa avulla keitä he oikeastaan ovat. Tässäkin kannattaa kuitenkin olla tarkkana syiden ja seurausten kanssa. Kukaan tuskin ryhtyy joukkosurmaajaksi, koska ei keksinyt muutakaan keinoa pongahtaa julkisuuteen. Maksimaalisen julkisuuden hakeminen tekee joka tapauksessa näistä murhenäytelmistä aiempaakin kammottavampia.

Joo, ja sitten on nämä ääriaatteet. Vaikka minulla ei ole tässä mitään tilastoja ääriajatusten innoittamien väkivallan tekojen määristä, niin mututuntumani on se, että ei ainoastaan poliittinen väkivaltaisuus, vaan myös yleinen poliittinen vastakkainasettelu on selkeässä kasvussa. Touhu alkaa todellakin muistuttamaan ohi huutelua ja aina kun puheita kovennetaan, niin nousee todennäköisyys sille, että joku pöljä ottaa nämä kovat puhet tosissaan ja ryhtyy toimeen. Äärimmäisyydestä on tullut tavallaan riittävän hyväksyttävää.

Ja tämä jos mikä on huolestuttavaa, eikä pelkästään siksi, että tämäkin kaveri on vissiin ilmoittautunut ihan pylly aatesuuntausten kannattajaksi. Voisihan valitut aatetaustat olla nimittäin niitä parempiakin, mutta toiminta silti aivan yhtä syvältä. Poliittinen äärimmäisyys ja väkivalta ovat yhtä kaikki tuomittavaa – ja silti (tai juuri siksi), nyt olisi jälleen yksi hyvä tilaisuus huolestua Suomessakin vahvistuneista vihapuheista ja pienen porukan keskenään vinksauttamista maailmankuvista. Homma-foorumia mainitsematta.

----

Ps. Koska tekijä on elossa, niin kannattaa varautua siihen, että tätä tapausta seurataan. Mahdollisesti pitkäänkin.