Lukuvuosikatsaus

Nythän se on sillä tavalla, jotta Lakulla tuli täyteen kahdeksas lukuvuosi valmistuneena opettajana. Näistä kahdeksesta vuodesta puolet on vieläpä tullut työskenteltyä yhdessä ja samassa työpaikassa. Niin, ja ne ekat työvuodet olivat sitä kuuluisaa pätkää ja osa-aikaa, joten oikeita lisiin oikeuttavia vuosia ei taida olla kasassa kuin kuutisen kipaletta.

Tuossa kevään lopuksi kun saimme tiedon ensi lukuvuonna opetettavista kursseista, niin nyt – vihdoinkin – fiilis oli se, että eipä tässä mitään, meikä hallitsee. Aina aiemmin tulevan vuoden tiedoista täytyi katsoa Ne haastavat ja työläät jaksot. Onhan niitä varmaan nytkin, mutta pyörää ei tarvitse enää keksiä uudelleen.

Tämän opettajan nirvanan myöhäisen saavuttamisen syitä on varmaankin useita. Keskeisimpinä lienee se, että on tullut kokeiltua vähän useammankin sortin työpaikkaa ja oppiaineyhdistelmää. Vasta viime vuodet ovat sallineet erikoistumisen ja tiettyihin kursseihin keskittymisen. Se sopii minulle. Lisäksi tuossa toissa lukuvuonna heräsin siihen, että peruskurssit vähän niin kuin oppikirjatason pohjalta eivät riitä nykylukiossa ei oikein mihinkään. Ei ainakaan silloin, kun tasoa määrittelee ystävämme YTL (ylioppilaiskokeista vastuussa oleva vanhan maailman instanssi).

Onneksi päättynyt lukuvuosi oli kuitenkin edellistä iisimpi, koska se edellinen oli melko tosikova. Nyt tuli sentään yöunet nukuttua ihan oukkidoukki ja useissa jaksoissa oli viikonloppujakin vapaina ihan jopa peräkanaan. Niin, ja kesälomalle ei tullut raahattua vinoa pinoa lukemattomia Hesareita. Toisaalta kuntoilu on kyllä jäänyt nyt jo kahtena peräkkäisenä lukuvuonna aiempaa heikommalle, joskaan ei onneksi mihinkään totaaliseen vätysluokkaan.

Sekin tässä on ollut kivaa, että opiskelijoiden kanssa on ollut koko ajan kivempaa. Jostain syystä startti opiskelijoiden kanssa tässä nykyisessä työpaikassa ei ole sisältänyt aivan samaa letkeyttä kuin aiemmissa työpaikoissa. Pitkään oli vähän sellainen fiilis, että vaikka vähän yritti ottaa iisisti, niin sitten tulee kuitenkin joku vähemmän tyytyväinen nuori urputtumaan jostain kummallisuudesta, niin minkäs teet. Nyt urputus tuntuu sekä vähentyneen että muuttaneen muotoaan sellaiseksi, johon ei tarvitse kiinnittää sen erityisemmin huomiota. Alkaa olla sen verran kiva meininki kuin opetuspuuhissa ylipäätään tarvitsekaan olla. Oppimassahan siellä ollaan, ei kaveeraamassa tai jotain sellaista.

Juu, ja sekin on ihan kiva, että tuo aineenhallinta alkaa olla ihan kovaa tasoa. Vaikka toiset tykkää toisesta ja toiset toisesta.

Toivottavasti kesäloman fiilikset eivät katoa ihan heti ekan työviikon aikana ja toivottavasti työ ei imaise liikaa mukaansa. Ehkäpä ensi lukuvuosi alkaisi olla jotain sellaista, mitä open työn pitäisi olla. Nähtäväksi jää, mutta nyt keskitytään tämänkin työn parhaaseen puoleen – nimittäin lomaan.

-----------------

Ps. Ja työyhteisö sen kuin jölkyttelee eteenpäin.