Kohta pitäisi mennä äänestämään, koska varsinaiselle äänestyspäivällehän en tohdi sitä jättää. Eihän sitä voi tietää, mitä silloin tapahtuu (ollaan poikain kanssa viikonloppu mökillä). Jep, mutta ennen äänestämistä täytynee vähän yrittää terävöittää sitä, miksi vihreät – ehdottomasti vihreät :)
Olen mieltänyt itseni punavihreäksi siitä saakka, kun aloin harjoitella jokseenkin itsenäistä ajattelua. Tämä sai alkunsa korkeakoulussa, noin toisena tai kolmantena opiskeluvuonna (samoihin aikoihin opin mm. jotensakin auttavasti kirjoittamaan). Punaisella ajattelulla viittaan Star Wars -syndroomaan eli siihen, että ollaan aina heikompien (kapinalliset) puolella isoa ja pahaa (Imperiumi) vastaan. Vihreydellä tarkoitan sitä, että ihmisen karseita toimia ympäristöä kohtaan ei käy kiistäminen eikä liioin vähättelykään.
Tähän väliin tunnustus: ajoittain minulla on pienoisia vaikeuksia ymmärtää, miten joku voi ajatella jotenkin toisin. Mutta kaipa sekin on jotenkin perusteltavissa, vaikka hyviä perusteluja en olekaan onnistunut kuulemaan. Tai oikeastaan minkäänlaisia.
Tältä pohjalta nykypuolueista jää vain kaksi aitoa vaihtoehtoa, Vihreät ja Vasemmistoliitto. Sulkekaamme näistä aluksi Vassarit pois – koska se on niin helppoa. Vassareiden asenne on sen verran luotaantyöntävä. Tällä asenteella viittaan yhtäältä ´hampaat irvessä´ -menoon, joka näyttää perustuvan loppujen lopuksi melko lailla tyhjään meuhkaukseen. Toisaalta viittaan Vassareiden asenteella puolueen sisällä edelleen selvän hyvinvoivaan vanhaan kommunismin henkeen ja kaipuuseen perinteistä luokkatietoisuutta kohtaan. Lisäsysäystä Vassareista pois tuo puolueen sisäinen jakautuminen ns. arvokysymyksissä. Menneisyyden puolue siis?
Ja senkin voin lisätä, että Arhinmäen oppositiopopulismi ei ole näkökulmaani muuttanut mihinkään. Hyvä puolue silti, en minä sitä. Kakkossijalle kuitenkin.
Näin ykköseksi karsiutuu Vihreät, eikä tähän tulokseen tarvitse hakeutua edes pelkän poissulkemisen kautta. Vihreiden keskeinen arvopohja on niin selkeä: näkemykseni mukaan vihreys pohjaa kahteen keskeiseen seikkaan, yhtäältä ympäristön ja toisaalta ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Näissä asioissa Vihreille ei löydy todellisia haastajia. Vihreät suhtautuvat näihin kysymyksiin itseisarvoina sekä nationalismin ja valtioiden rajat ylittävinä kysymyksinä, ja hyvä niin.
Lisäksi Vihreissä minua miellyttää pyrkimys tarkastella poliittisia kysymyksiä kokonaisuuden kannalta pitkällä aikavälillä. Eikä sekään häiritse lainkaan, että vihreät ovat selvästi arvoliberaalein eduskuntapuolue. Työ on silläkin saralla edelleen pahasti kesken. Ja lisäpisteet siitä, että kansallisella tasolla vihreys tarkoittaa minulle pohjoismaista näkemystä hyvinvointivaltioon ja julkisiin palveluihin. Seuraava askel tästä voisikin olla vihreä hyvinvointivaltio.
Mutta ei kuva sentään ihan yksioikoinen ole, puhumattakaan siitä, että joku puolue olisi täydellinen tai itseisarvo sinällään. Ankeinta Vihreissä on mielestäni puolueen sisällä selkeänä ilmenevä oikeistovihreys eli osan vihreistä kallistuminen talouskysymyksissä oikeistolaisuuteen, mikä tätä nykyä tarkoittaa pitkälti uusliberalismia eli painopisteen siirtoa julkiselta sektorilta markkinoille. Irvokasta näin kasvavien tuloerojen, lisääntyvän köyhyyden ja rahoitusmarkkinasotkujen aikana. Mutta onneksi Vihreiden laiva seilailee oikeasta laidastaan huolimatta kuitenkin vasemmistolaisuuden aallokoissa. (Mikä lause, yök.)
Sen sijaan minusta ei ole kovinkaan oleellista se, olisiko Vihreiden pitänyt onnistua hallituskaudella samalla tavalla kuin päähallituspuolueilla on mahdollisuuksia onnistua tai se, että onko Vihreät yhden kysymyksen vuoksi hallituksessa vai ei. Nämä kysymykset edustavat mielestäni puoluepolitiikan trivialisointia, varsinkin kun samalla isot puolueet voivat julistaa ilman minkään valtakunnan mekkalaa milloin minkäkin asian ”omantunnon kysymykseksi.”
Niin, ja jos tähän nyt lisätään sekin, että minusta irvokkainta on äänestää Kokoomusta, persuja ja kristillisiä. Näistä ensimmäisen politiikka edistää käytännössä mielikuvahutusta huolimatta sellaista yhteiskuntaa, jonka vastakohdaksi sopisi nimitys paremminvointivaltio. Kaksi jälkimmäistä sen sijaan tuntuvat haluavan viedä suomalaisen yhteiskunnan sellaiseen umpioon että. Näistä tosin KD tekee sen verrattain avoimemmin kortein.
Sen sijaan RKP:n, Keskustan ja demareiden vuoksi ei oikeastaan kannata edes vaivautumaan kirjaimia tuhlaamaan, sen verran mitäänsanomattoman ankeita puolueita ne ovat.
Ja jos joku nyt ajattelee, että paheksuisin aidosti väärin äänestämistä, niin asia ei suinkaan ole näin. Demokratiaa kohtaan kokemani arvostukseni menee sen verran paljon yksittäisten puolueiden tai jopa historiallisten hetkien poliittisten painotusten yläpuolelle. Ja sitä paitsi kyllähän demokratiassa täytyy ylipäätään hyväksyä myös erehtyminen ja suoranainen hölmöyskin.
Ja eiku äänestämään! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti