Tunnustan: poliittinen keskustelu on minusta ihanata – mutta samalla on rehellisyyden nimessä tunnustettava, että se on useimmiten myös äärimmäisen vastenmielistä saivartelua. Ja tällä en viittaa pelkästään ammattipoliitikkojen keskinäisiin keskusteluihin, vaan myös (vai ennen kaikkea?) meidän sosiaalisen median omilla jutuillamme tukkimaan pyrkivien yksilöiden välisiin kinasteluihin.
Otetaan pari esimerkkiä. Ensinnäkin verotus. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin voinemme todeta, että koko verotusjärjestelmä on kokonaisuutena sen verran monimutkainen, ettei sitä hallitse varmasti valtiovarainministeriön parhaimmat virkamiehetkään. Kenties juuri tämän seikan vuoksi verokeskustelu typistyykin lähes poikkeuksetta yhtä tai kahta veroa ja näiden välittömiä vaikutuksia koskevaksi keskusteluksi.
Toinen oiva esimerkki on maahanmuuttokeskustelu. Siinä keskustelu pyörii usein verokeskustelun tavoin jokseenkin jonninjoutavissa yksityiskohdissa tyyliin, kuinka monta turvapaikkahakemusta Suomi on ottanut vastaan, mikä on muslimien lisääntymistahti tai mikä on romanien esteettinen painoarvo Helsingin katukuvalle. Vaihtoehtoisesti maahanmuutosta keskustellaan kyllä vai ei -tyyppisesti ikään kuin maahanmuutto olisi jokin yksi iso jööti, josta olisi mielekästä käydä tällaista lisää vai vähemmän -keskustelua.
Puhumattakaan jostain ympäristönsuojelusta, joka näyttää nykyään tarkoittavan yksinomaan ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Niin, että olikos se turve uusiutuvaa vai ei?
Onhan sitä tietysti tikusta asian vääntämisessä omat mielenkiintoiset piirteensä siinäkin, en minä sitä kiellä. Mutta. Tämä saivartelu tuntuu usein hakevan eräänlaisen matemaattisen keskustelun muotoa, jossa yritetään väittää tiettyjä asioita absoluuttisiksi totuuksiksi ja näiden ´totuuksien´ avulla todistamaan, että 1 + 1 on todellakin kaksi.
Tämä keskustelun muoto kuitenkin häivyttää tehokkaasti yhteiskunnallisuuden keskeisen perustan, nimittäin arvot ja ideologiat. Ilman niitähän kyse ei olisi edes yhteiskunnallisista kysymyksistä ja mikäli unohdamme tämän, niin emme ehkä havaitse myöskään sitä, että keskusteluun tuodut yksityiskohdat on itse asiassa hyvin pitkälti valikoitu näiden arvojen ja ideologioiden perusteella.
Eipä siis yhtään ihme, että yhteiskunnallista keskustelua voi usein kuvata osapuolten toistensa ohitse huutamiseksi. Luulen kuitenkin, että tämä muuttuisi, mikäli keskustelun näkyväksi lähtökohdaksi otettaisiin nimenomaan yhteiskunnallisuuteen kiinteästi liittyvä ideologisuus – ja vasta tämän jälkeen lähdettäisiin keskustelemaan yksityiskohdista (kyynikot ja realistit huomio: myös yksityiskohdista on siis mielestäni syytä keskustella).
Taustaolettamusten esilletuonti, väitän, helpottaisi yhteiskunnallisen keskustelun seuraamista ja vahvistaisi sitä kautta myös demokratiaa. Samalla olisimme luultavasti enemmän kärryillä siitä kokonaissuunnasta, mihin itse kukin haluaisi tämän yhteiskunnan kehittyvän – ja se lienee jossain määrin oleellisempaa kuin jokin yksittäinen vääntäminen prosenttiyksiköistä ja yksittäisistä miljoonista euroista.
Ja tämän kirjoitettuani vihreiden kokonaisvaltainen ´uusi Suomi´ -vaalikampanja ei tunnukaan enää ihan pöljältä.
Ps. Näin vaalien alla en voi kuin ihmetellä yksittäisten puolueiden väitteitä siitä, että nyt me rysäytetään sellaiset teemat, että oksat pois. Ikään kuin puolueet muuttaisivat perusolettamuksiaan ja -tavoitteitaan jokaisten vaalien välillä ja ikään kuin jokainen äänestäjä arpoisi vaalien alla itselleen uudet tärkeänä pitämänsä asiat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti